Rata oli kuitenkin tilava, pohja piti täysin, verkka oli tarpeeksi iso ja ympärillä oli tilaa alkuverrytellä ilman että oli hyppäävien ihmisten tiellä.
110cm verryttelyssä itse yritin vain selvitä hengissä. Olin (ja olen yhä...) älyttömän kipeänä. Ääntä ei lähde pihaustakaan enempää ja henki ei meinaa kulkea. Ratsastin siis tapani mukaan todella tunaroiden - ensimmäiselle esteelle lähestyminen oli ok, mutta kaarteessa kakkoselle hevonen levisi ulos ja tuli aivan liian hitaasti ja löysästi kakkoselle. Sieltä puomi mukaan. Kolmoselle ratsastin eteenpäin - este ok - mutta neloselle taas kurvista aivan aivan pohjaan ja kiltti hevonen hyppäsi ihmeeksi puhtaasti yli. Loppurata meni niin ja näin, mutta harmitti aivan pirusti etten opi vanhasta tavasta pois!
Radan jälkeen Teppo sanoi hevosen olevan hyvässä tikissä, mutta huomautti juuri omasta virheestäni ja käski seuraavassa luokassa ratsastaa eteenpäin kaarteesta - silloin saan myös hevosen helpommin suoristumaan.
120cm olikin sitten jo ihan omaa luokkaansa. Verryttelyssä taas todistin maailman rehellisintä hevosta joka hyppäsi kaiken ihan kyselemättä ja ... ei sitä tunnetta edes voi kuvailla minkä Rasse antaa. Niin kiltti ja yksinkertainen ratsastaa!
.JPG)
.JPG)
Rata olikin sitten tosi hyvä. Vähän toki jäin välillä jäkittämään, työnsin sarjalle ja toisen vaiheen viimeinen este sitten tulikin alas työnnön seurauksena. Olin niin poikki radan jälkeen etten voinut uskoakkaan. Räkä poskella sitten kävelin hevosen kanssa kun toimihenkilö tuli kertomaan että oli napannut pudonneen kengän! Ensimmäisen esteen jälkeen hokkikenkä oli sanoutunut irti, mutta silti pohja oli ollut todella hyvä ja pitävä sillä Rasse ei hetkeäkään epäröinyt.
Ainiin. Olisin ollut kympissä toinen ja voittanut 120cm luokan ilman tiputuksia .... nojaa, se täydellinen onnistuminen kyllä antaa oottaa itseään!!
- Laura
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti