maanantai 29. lokakuuta 2012

"uusi" heppa ja treeniin palailua

Olen siis viime päivät alkanut pikku hiljaa Rassen kanssa tekemään enemmän töitä, joskin tietenkin kylmyys ja omat menot ovat hieman muokanneet suunnitelmia uusiksi. Rasse on siis jo lähes viikon ollut klipattuna. Klippaus onnistu... ihan hyvin, joskin hevonen vähän otti sätkyä välillä. Ennen klippausta Rasse pestiin päästä varpaisiin - tästä minulla olikin kuva, mutta arvatkaapa vain suostuiko kännykkäni sitä koneelle siirtämään! Elektoriniikka in my a..... 

Hevonen oikeastaan pysyi saman värisenä kuin aiemminkin, toisaalta harmikseni. Minusta hevonen on hauska kun sen klippaa ja se muuttuu "kilpahevosen" näköiseksi - esimerkiksi Diptonin normaali ruskea karva oli pohjiltaan upea kiiltävä toffee! :D Noh, parasta tähän totutella ;)

Eilen hyppäsin ensimmäistä kertaa kahteen (?) viikkoon, kuitenkin siis ensimmäistä kertaa aluekatsastusten jälkeen. Hevonen on saanut pitää hieman lomaa ihan mielenvirkeyden vuoksi, mutta koska Ypäjä lähestyy uhkaavasti, on pakko palautella mieleen hepalle hieman työn teon alkeita :)

Aloitin hyppäämisen kavaletti - kavaletti - kavaletti tehtävällä, joka on kuvassa heti alla. Välit olivat todella lyhyet, vain vähän päälle kaksi metriä, ja se jumppasi hevosta todella paljon takaa. Lisäksi se opetti hevosen vähän itsekin katsomaan jalkojaan - kyllä hevonen kerrasta oppi että touhotuksella löysi itsensä aivan liian läheltä viimeistä kavalettia. Myös itse pääsin hieman treenaamaan omaa hyppyasentoani - jalkani tuntuvat heilahtavan turhan innokkaasti taaksepäin ponnistuksessa.



Sitten siirryin hyppäämään kahta pystyä, joissa oli vain yksi puomi ylhäällä. Hevonenhan hahmottaa paremmin esteet, joissa on paljon puomeja, ja kaikki "haaleat" värit, kuten valkoinen, ruskea tai keltainen yksittäisenä puomina ovat hevoselle haastavia. Rasse kuitenkin selvisi tehtävästä hyvin, ja hyppäsin yhden puomin estettä noin 115cm korkeana ilman ongelmia.


Lopuksi tulin vielä muutaman kerran yksittäisenä hieman isompia esteitä. Esteet taisivat olla 125cm ja 135cm pystyt, jotka tuntuivat yllätyksekseni todella helpoilta - enhän ole ikinä aiemmin edes hypännyt ylipäätänsä yli 125cm estettä Rassen kanssa! Lopuksi vielä välly pollen päälle ettei kylmety, ja sitten talliin lämpimään!





"hei rasittava kakara, oot sä ihan kiva ♥"
voi ku ollaan söpöinä!!


- Laura

pst, kaikki kuvat © Nina Svinhufvud!

lauantai 27. lokakuuta 2012

Eho 27.10

Tänään käytiin Eho tallilla pitkästä aikaa kilpailemassa. Mukana oli Äiti, Noora, Laura, Rania ja minä. Heräsin yheksän jälkeen söin aamupalan, puin vaatteet ja odotellessani muita katselin tv:tä. Minua jännitti kisat todella paljoon, sillä 1. en ole ollut reilu kk kisoissa ja 2. Menin myös luokan 120 cm.

Tallilla hoidin Nooran kanssa Verutea, pesin sen kaviot ja harjailimme ja selvitimme sen hännän ja harjan. Pakattiin autoon kamat ja traikkuun poni ja lähdettiin matkaan KESÄRENKAILLA.

Kisapaikalla kävin tietty ensimmäiseksi wc:ssä ja sitten otimme ponin ulos, satuloimme sen, kävimme katsomassa ratapiirroksen, ja menin kävelemään ponin kanssa. Kun pääsin verkkailemaan, keventelin sitä vähän ja laukkailin ja hyppäsin muutaman esteen, koska olin ensimmäinen lähtijä enkä ehtisi verkkailla juurikaan radankävelyn jälkeen. Pari kieltoa tuli, ja se sai minut hieman epävarmaksi.

Rata oli simppeli ja muistin sen hyvin, koska olin hypännyt sen joskus siellä. Eikun verkkailemaan tai no.... Kun tulin radankävelystä kuulutettiin jo "olemme valmiit aloittamaan luokan blaablaablaa" Ehdimme yhden hypyn ottamaan ja sitten piti mennä radalle.

Eka rata oli 110 cm. Se oli iha ok tosin mokasin vähän... toin sieltä sitten kaksi keppiä mukaan. Tokalla radalla (120 cm) oli tarkoituksena päästä vain läpi. Rata oli kauhea ja ratsastin huonosti, se näkyikin tuloksissa, 16 vp...

Tein pienen videokoosteen tästä, koska kuvia ei ollut.
toivottavasti se aukee...

-Sarahttp://www.youtube.com/watch?v=NZBTpEhMGzg&feature=youtu.be

perjantai 26. lokakuuta 2012

Höpöttelyvideo! :)

Eli kuten tuossa sanoinkin, on ollut niin kamala kiire, etten nyt ole suurempaa kuvapostausta ruvennut väsäilemään, eli siis tässä hieman infoa ja jotain muuta höttöä tulevasta ja menneestä! :)



äänen kovuudesta tms en tiedä, joten laittakaas palautetta tulemaan ;)

- Laura

tiistai 23. lokakuuta 2012

terkkui johkulle ♥

Pusuja höppänä! :D anteeksi väärin päin oleva video :(

ja kaikille vähän viihdykettä iltaan ;)




- Laura

maanantai 22. lokakuuta 2012

HIHS part 2 jeah

Torstaina hoidin Sandra Haglundille hevosta. Herätys oli suhteellisen aikaisin, sillä minun piti olla jo ennen kymmentä Hartwall areenalla. Isäni vei minut Areenakujan päätyyn, josta Sandran auton bongasin ja hyppäsin sisälle. Paikan päällä purimme nopeasti hevosen ja varustimme sen. Itse rahtasin hevosen kamoja ja toinen hoitaja huolehti hevosen kävelytyksestä. Kerkesimme Sandran kanssa katsomaan jopa muutaman radan ennen kuin palasimme hakemaan hevosen. Sandra ratsasti torstaina siistin nelosen, ja radan jälkeen vuorossa oli hevosen kävelytys ja traikkuun laitto. Sandra ja toinen hoitaja Ella vaihtoivat vielä vaatteet vessassa, ja sitten pääsimme katsomaan mm. poniluokan. Lähdin itse kotiin illalla noin yhdeksän aikaan ja piipersin siis Pasilan asemalle ja sieltä Riksuun.

Perjantaina käpsyttelin ensin asemalta katsomoon katselemaan muutamia AT ratoja, jonka jälkeen Sandra taustajoukkoineen saapuivat. Homma kulki pitkälti samalla tavalla kun edellisenä päivänä, ja taas suorituksen jälkeen palasimme katsomoon katselemaan ratoja ja hurrailemaan tutuille.

Lauantai olikin ensimmäinen päivä, jolloin hoidettavaa ei ollut. Olin hieman eri tavalla laittautunut, joskin jo muutaman yön lyhyet yöunet alkoivat näkyä naamasta ja olin osan aikaa aivan pihalla kuin lumiukko! :D  Ajelimme ensin isäni kanssa kuitenkin Hipposportin (♥) kautta hakemassa saappaani sekä vilkaisemassa muutamia housuja, jotka tosin jäivät hyllyyn koska upeat LAURA merkkiset eurostarin housuja ei ollut talvihousuina punaisena :( Sieltä matka jatkuikin takaisin areenalle ja siellä viihdyin pitkään iltaan asti, vaikkakin lähdin suhteellisen aikaisin, sillä oli pakko päästä kotiin ennen yötä.

Sunnuntaina käynnistyi HIHSsin viimeinen päivä. Aamulla hengailin vähän eri ihmisten kanssa ja ensi kertaa kävin yläkerrassa edes vilkaisemassa tuotetarjontaa. Kuitenkaan en halunnut paljoa sitäkään tehdä, sillä vihaan sitä tunnetta kun haluaisi kauheasti jotain, muttei sitä voi saada. WCn ajaksi myös Sara tuli katsomaan ratsastusta, ja saimme hänet myös ratsastajakatsomoon kilpailuja seuraamaan. Hieman harmitti kun viikonloppu loppui, mutta toisaalta olen taas niin montaa kokemusta rikkaampi (ja meidän edessä muuten istui WCn ajan sen toiseksi tulleen espanjalaisen vanhemmat!).

Pieni kooste siis koko ajasta, here u are! Myöhemmin vielä voi tulla joitain pieniä pätkiä, mutta hieman siis tunnelmaa niin (ratsastaja)katsomosta kuin alhaalta ja verkastakin :)


En tosiaan koko HIHSsin ainaka ostanut sieltä muuta kuin ruokaa (jota ostin paljon, ei siellä katsomossa oikeasti ollut muuta tekemistä kuin syödä ja juoruta jos ei jokin luokka ollut superkiinnostava!), mutta oli aivan superihana viikonloppu kyllä! Tutustuin muutamaan ihmiseen ja ehheheheh meillä taisi olla muun muassa aivan törkeän hauskaa - anteeksi kaikille kenen oloa pilasimme papattamalla tauotta! Onneksi tosin oli "vapaa katsomo" kyseessä, eli ensi kerralla kaikki keitä häiritsemme voivat varmasti siirtyä pois vai mitä ;)

ps. viikonlopun parempi kommentti oli ehdottomasti "et sä ookkaa nii bitch ku mitä blogistas luulis" :D

- Laura

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

HIHS 1/2

Tuleepas usein nyt tämmöisiä kaksiosaisia postauksia.... kuitenkin annan vain alkumakua hieman tulevasta SUURESTA ja SHOKEERAAVASTA videosta - joka on siis ihan höttöä koska en omaa laisinkaan editointitaitoja.

eeheheeeee :DDDd mut tämmösenä liikenteessä päivänä numero kolme!

tää muuten nousi niin hattuun ... d44 ratsastajakatsomo!

uljas ratsu - hoidettavani siis



Pakko kaikesta väsymyksestä, selkäkivusta, pääkivusta ja höttöruuasta huolimatta sanoa että UPEA reissu oli! Uusia tuttavuuksia, hienoa ratsastusta ja kaikkea mitä toivoa saattaa. Pakko myös sanoa että opin monista ihmisistä uusia puolia - kenties huonossakin, mutta useimmiten hyvässä.

Huomenna sitten laitan niitä videopätkiä sekä paljon lisäinfoa tapahtuneesta! Nyt buranaa ja kohta nukkumaan ♥

- Laura

torstai 18. lokakuuta 2012

Elämäni hevoset



Kun aloitin ratsastuksen vuonna -06 (?) Trans horses Ky:llä, ei minulla käynyt mielessä, että saisin joskus oman hevosen puhumattakaan kilpailemisesta ratsastuskoulun ulkopuolella. Siellä minulla oli useampia hoitoponeja, joita sitten hoitelin ajan kuluksi. Ratsastelin monenlaisilla poneilla, mutta rakastuin yhteen shetlanninponi hirviöön. Sen kanssa menin ihan ensimmäiset kilpailuni sekä koulussa (perusmerkki) ja esteissä   (puomi/miniristikkoluokka).


shetlannin poni ratsastuskoulusta.
Aloin kasvaa nopeasti pituutta, niin minun piti vaihtaa vähän isompaan poniin. Helppoa se ei ollut, muistan kuinka surullinen olin silloin. :D Tällä isommalla ponilla menin sitten vähän isompia luokkia (60 cm, wuhuu) ja kehityin nopeasti.


Minun isosiskoni sekä äitini miettivät oman hevosen ostamista. Me emme halunneet ottaa silloin vielä ihan omaksi sitä, niin mietittiin, jos joku haluaisi ottaa toisen puoliskon hevosen omistukseen.

No semmoinen halukas löytyi ja enään tarvitsi löytää vain hevonen...
Kävimme kokeilemassa useampia hevosia ja ostimme suomenhevosen. Silloin halusin vielä jatkaa Trans horsesillä, koska siellä oli se minun hoitoponini, mutta en ikinä ymmärrä, että valitsin silloin oman hevosen sijasta ratsastuskoulun.


Kuva
 entinen Suomenhevosemme Jesse aikoinaan
Kun myimme Jessen kokonaan sen toiselle omistajalle, tilalle tuli poni nimeltä Rose point betty, Rosa.
Kun ostimme tämän ponin, rupesin pikkuhiljaa lähtemään ratsastuskoululta. En kuitenkaan kokonaan lähtenyt, mutta kävin siellä kerran kaksi viikossa viiden päivän sijasta ja aloitin ratsastamaan säännöllisesti Rosalla.

Kuva




Rosa taisi olla meillä 2,5 vuotta ja  samaan aikaan meillä oli pari eri ylläpitoponia.Toinen niistä oli pilkullinen (rotua en muista) poni, jolla aloitin kisaamaan korkeimmillaan 100 cm luokkia. Muutamia rusetteja saatiin ja opin tältä ponilta aika paljon, mutta en yhtä paljon kuin ensimmäiseltä ikiomalta poniltani Toffilta. Toffia ennen  meillä oli Lola ja Julle ylläpitoponeina. Ne lähtivät parin kuukauden sisällä johtuen niiden vioista ja vaivoista.

Weeny
Weeny
julle
 Näiden kaikkien jälkeen (paitsi weenyn) minulle tuli siis ikioma ponini Chokotoff, Toffi. Toffilta opin paljon ja se oli maailman kiltein otus, oikeasti. Kävin sillä säännöllisesti Tuulin estevalmennuksissa ja korkeimmillaan hyppäsin sillä silloin 110 cm. Yleensä mentiin 80 - 90 cm rataa. Menin sillä myös silloin 70 cm ja 80 cm kisoissa ja voitimme molemmat luokat, kiitos Toffin vikkelät jalat.

Toffi <3


Kävin myös tämän vuoden kesällä pitkästä aikaa hyppäämässä yhden luokan. Menin vain 80 cm. Myimme Toffin vasta pari kuukautta sitten (elokuussa), nyt meillä on ainoastaan Verute. On jo kauhea ikävä <3
<3
Nyt meillä on Verute ainoastaan ja on vielä paljon töitä ja treeniä sen kanssa. Minun pitää keskittyä etenkin käsiini ja yrittää pitää poni rentona ja tasasena. Seuraavaksi meillä olisi kilpailut Ehon tallilla 110 cm & 120. Me mennään vain kokeilemaan, miten tuo 120 menee, meillä ei ole mitään menetettävää. Sen jälkeen pitää katsoa vähän mihin mennään, mutta ainakin ponien hallimestaruuksiin marraskuun loppu puolella. Pari kuvaa Pirpusta vielä:






Toivottavasti jaksoitte lukea! :)

-Sara

Tunnelmia!!

Miltäs näyttää ? ;)

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Hieronta!!

Rasse hierottiin tänään. Kovin suurta tai ihmeellistä sieltä ei löytynyt, kuitenkin sitä "peruskauraa" eli siis lihaksettomuutta ylälinjassa ja pepussa, vähän jumia ristiselässä ja lavoissa. Hevosta pitää paljon siis edelleen notkistella ja treenata esim. puomeilla ja pienillä esteillä (monta kertaa viikossa semmoista että se joutuu skarppailemaan peppulihaksiaan ja "kokoamaan" itseään).

Lisäksi olen valmistautunut itse HIHSsiä varten katselemalla aikatauluja ja laittelemalla vaatteita valmiiksi huomista varten. Minun siis pitäisi olla huomenna Hartwall Areenalla 10.30, mutta katsotaan miten selviän sinne. Sitten vähän raakaa duunia ja sitten kavereiden kanssa höntsäilyä jee! Ihanaa nähdä pitkästä aikaa kavereita - ehkä teille tutuimpana bloggaaja Aada jonka kanssa ei olla aikoihin juteltu :) ♥ Lisäksi yritämme viimeistään sunnuntaina saada Saran kanssa aikaiseksi jotain kivaa koostetta - kenties jopa pieni videopätkä?

ehkä ilmeeni on suunnilleen tämä viikonlopun jälkeen
Olen muuten tässä miettinyt jo valmiiksi hieman uudenvuodenlupauksia ratsastukseen liittyen. Tiedän olevani ajoissa, mutta toisaalta olen jo synttäritkin suunnitellut valmiiksi.....
Seuraavat asiat haluan siis tehdä vuonna 2013 ratsastuksessa!

1. Opettelen ratsastamaan eteenpäin. Oikeasti. Rasittavaa kun tapanani on jäädä hinkkailemaan johonkin kurveihin.
2. Opettelen keskittymään paremmin. Ei riitä että keskittyy 7/8 esteestä, se yksikin puomi on liikaa.
3. Opettelen antamaan virheitäni anteeksi. Loputon itsensä soimaaminen ei auta kohti parempaa lopputulosta.


- Laura

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Aluekatsastus, päivä 2!

Huh, nyt tämäkin sitten takana! Tänään pelkkä kisarata, eli ensin verryttelyä itsenäisesti ja muutama hyppy ja rata haluamallaan korkeudella. Ensin ajattelin mennä metrin, sillä hevonen tuntui vähän laiskalta ja rata näytti korkealta (jeah right....), mutta verryttelyn jälkeen muutin mieleni ja kuitenkin 'starttasin' kympin. Rata menikin ihan hyvin, joskin osaksi harrastin "huonoa ja epätietävää" ratsastusta, eli silloin kun pitäisi istua vain hiljaa, tein liikaa ja silloin kun pitäisi tehdä, istuin vain hiljaa.

Lopputulos oli kuitenkin vain yksi puomi alas (olikohan pakko puskea se hevonen päin sitä okseria...) mutta korjasimme asian ja superhyviä hyppyjä :)

Videolla vain siis rata, tuon jälkeen tuli kahden linjan + sarjan korjailut. Minusta silti kiitettävän arvoinen ensimmäinen 110cm rata, ja tästä on hyvä jatkaa Ypäjälle.


Harmittaa muuten ihan törkeenä, et oon ottanut tavakseni kämmäillä kerran per rata! Voisin opetella keskittymään koko ajan, niin ei niitä turhia puomeja tulisi....

- Laura

lauantai 13. lokakuuta 2012

Aluekatsastukset

Tänään meillä oli aluekatsastukset. Jännitin aika paljon enkä tiedä miksi. :D Teimme samoja tehtäviä kuin muutkin ryhmät eli väistöjä, avoja, innareita, puomeja linjaa. Verryttelimme itsenäisesti, koska Teppo halusi nähdä taitojamme, eikä pitää varsinaista valmennusta.

Alussa Verute oli levoton, pomppi, hyppi pystyyn ja heilutteli sen edestä vielä päätäkin. Onneksi poni parantui kokoajan. Menimme lopuksi linjaa korkeutena 105 cm pysty ja 115/120 okseri.

En saa avattua videoa eikä minulla ole muutakaan sillä kuvat olivat tämän näköisiä:


-Sara



Aluekatsastus, päivä 1!

Alunperin minun piti tehdä tästä päivästä hieno videokokoelma, mutta koneeni ei suostu yllättäen taas yhteistyöhön joten tästä tulee pitkälti vain kuvaton sepustus.

Aloitimme verryttelemällä itsenäisesti. Teppo antoi välillä ohjeita, muttei valmentanut ja enemmänkin vain katsoi ratsastajan kykyä vaikuttaa hevoseensa ja kykyä tehdä ohjeiden mukaisesti. Teimme myös ohjatusti pohkeenväistöä, avoa ja muutamia puomitehtäviä, joissa piti säädellä laukkaa viiteen tai kuuteen laukka-askeleeseen.

Esteillä tulimme ensin kolmen esteen innaria, jossa tuli myödätä pitkällä kädellä ja olla välittämättä paikasta. Tärkeää aina tehtäviä suorittaessa on muistaa mitä ne testaavat, ja nopean päättelykykyni ansiosta tajusin heti että tässä rohkeutta ja heittäytymistä hieman testailtiin joten kannatti vain antaa mennä eikä koota hevosta niin paljoa.

Viimeinen tehtävä oli tulla kahden esteen linjaa. Muutama ensimmäinen hyppy tultiin ravissa ja kuudella laukalla ja sitten suoraan laukassa ja viidellä laukalla. Esteet olivat korkeimmillaan 110cm ja 125cm (jeah isoin mitä olen hypännyt :D) muttei sitä tietenkään ole videolla joten saatte tyytyä 105cm - 115cm kierrokseen :)



Huomenna jatkuu ratapäivällä! Nyt jänskättää....

- Laura

tiistai 9. lokakuuta 2012

Pitkästä aikaa!

Jottei blogi ihan hiljaiseloa pääsisi viettämään, niin ihan peruspäivittelyä luvassa :)

Kaverini varmisti sen, että kaikella todennäköisyydellä lähden hänelle hoitamaan HIHSsiin, joka käytännössä siis tarkoittaa sitä että rankkaa duunia luvassa, mutta myös luultavimmin kivan seuran lisäksi koko viikonlopuksi ranneke! :) Moni ystäväni hyppää siellä, joten tuskin orpona joudun siellä hillumaan - toisaalta sekään ei olisi ihan pahin vaihtoehto!


Koulu sujuu ... no, sujuu. Kolme kurssia äidinkieltä, sekä kaksi kurssia matematiikkaa takaa kyllä erittäin monipuolisen lukujärjestyksen. Onneksi kursseilla on paljon ystäviä, joten ihan tylsää ei niillä tule. Joskaan en voi luvata että käytöksemme olisi lähellekään abin käytöstä, mutta kerranhan vaan eletään.

Rasse on ollut ihkupallero koko ajan. Aluekatsastusten lähestyessä olen tässä hionut pieniä asioita kuntoon, ja yrittänyt saada hevosta vain tuntumaan hyvälle. Ja ensi kauden päätavoitteenkin jo keksin - haluan hypätä SUOMENMESTARUUDET! Tosin tämä nyt oli lähinnä vielä vitsi, mutta olisi kyllä kivaa! Sinne tosin pitäisi kummankin kunto mitoittaa 130cm tasolle, joka tulee olemaan kyllä kaamea urakka. Taitaa olla läskiä(ihkupissistä....) odottamassa juoksulenkit auts.

Lisäksi kalenterini on täyttynyt mitä ihmeellisimmistä asioista. Autokoulun teoriatunnit, kaverit, koulu, ratsastus, valmentautuminen ja kilpaileminen täyttävät niin tehokkaasti 24/7, että olisin onnellinen muutamasta lisätunnista. Kun lupasin kaverille varata hänelle jonkun viikonlopun, piti viikonloppu katsoa aikaisintaan marraskuun puoliväliin. Sinne asti kaikki viikonloput on täynnä - kuten myös syysloma. En kyllä keksi myöskään milloin aikaisintaan pääsisin vain itse relaamaan, mutta pakko joskus ottaa itsellekin aikaa, sillä muuten joskus pää posahtaa totaallisesti kaikesta stressistä.

Mutta haleja kaikille, tulkaa kaikki tutut (ja tuntemattomat) moikkailemaan HIHSsissä. Ja nykäskää kunnolla hihasta. Sen lisäksi, että olen kuuro, olen myös oikeasti hidas tajuamaan :D

- Laura

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Maastoilua

Heippa!

Olin tänään Pirpulin kanssa lähimaastossa. Ravailin ja laukkailin ihan vähän ennen sitä, että poni olisi kuulolla sitten maastossa. Tein paljon siirymisiä ja pysähdyksiä, sekä laukassa temponmuutoksia kentällä.

Maastossa ravailin ensin ja aluksi Verute tuntui kyyläävän kaikkea. Sitten kun Vermeli malttoi keskittyä, niin kaikki sujui :) Menin laukassa myös vähän ylämäkiä,  mutta menin aika kevyesti, sillä eilen oli estetunti.

Maastoilun jälkeen kun olimme tulossa maastosta yksi tallin hevosista oli ihan sekona kentällä ja Verute Pukitteli ja teki jotain omia hyppyjä jne... :D

Maastoilu sujui hyvin, jos muutamaa pystyynhyppyja taai pukitteluja ei oteta mukaan.

Löysin koneeltani yhden videon jota olin aloittanut muutama viikko sitten, ja innostuin jatkamaan sitä. Mikään mahtava se ei ole, mutta ihan ok. Suurin osa on kilpailuista.


-Sara

lauantai 6. lokakuuta 2012

estevalkku

Tänään ja viime tiistaina minulla oli Tuiskun estevalmennus, jotka ovat menneet suhteellisen hyvin, joskin tämän päivänen paljon paremmin. Mun saappaat meni rikki, mutta onneksi Anu lainasi kenkiään :)Tässä video, eka maneesipätkä tiistailta.

http://youtu.be/kokg3DMNv0s

Videota en nyt juuri saa tähän upotetuksi, mutta katsokaa se linkin kautta!

-Sara

ps 100 postaus!

Eho 6.10!

Ensin piti tulla suuri postaus sadannen kunniaksi, mutta ehkäpä teemme sitten suuremman postauksen joskus myöhemmin :) Kuitenkin olen hoitamassa HIHSsissä, ja sieltä saa paljon kaikkea kivaa materiaalia, ja lisäksi tässä on kaikkea muutakin kivaa tulossa!

Olimme tosiaan tänään Rassen kanssa Eholla hyppäämässä 90cm ja 100cm, ja tarkoituksena oli hakea vielä hieman varmuutta metriin, jotta uskallan startata sen 110cm Ypäjällä. Tavoite täyttyi, radat olivat hyviä ja hallittuja, ja hevonen toimi hyvin. Joskin Eholla on tietenkin aina oma numeronsa verryttely, johon on ängetty pieneen tilaan suunnaton määrä ratsukoita - ja osalla heistä ei ole minkään valtakunnan taitoa verrytellä noin monen kanssa. Tosin tänään taisimme me aiheuttaa suurinta sekaannusta, sillä pakitimme vahingossa toista ratsukkoa päin oven avauksen ja äänimerkin johdosta... ups.

90cm rata oli hieman huonompi - hevonen järkyttyi jäädessään yksin ja muutama ensimmäinen este meni hieman puskemalla yli. Kuitenkin loppupeleissä ihan riittävän hyvä rata, ja vain aivan turha puomi kapealta esteeltä perusradalta mukaan.

100cm oli selvästi parempi, ja kuten kuvasta näkyy niin oli menoa ja meininkiä alussa. Mukaan kuitenkin tästäkin luokasta yksi puomi (este numero 6) jossa hevonen sentin liian väärässä paikassa ja sentin liian laakana. Huoh. Ehon kirous ;)

Kuitenkin vielä iloksenne metrin rata, enjoy! :)



pst jos haluatte videon isompana, infotkaa miten sen teen ! ;)

- Laura

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Ihan melkein 10 000!

Äsken vilkaisin katselukertoja, ja olivat kahta vaille 10 000! Hieno tunne että oikeasti noin montaa on pistänyt kiinnostaen blogimme ;)

Viikko on pyörähtänyt mukavasti käyntiin - joskin toivun edelleen niistä sunnuntain bileistä ja univelastani. Ja kyllä, nyt on keskiviikko!

Rassea on ratsastettu jo Sarin tunnilla tiistaina ja muut päivät höntsäilty menemään, ja tipahti lopulta kutsu myös aluekatsastuksiin. Siellä meidät on sijoitettu kovatasoiseen ryhmään, missä kaikki muut ovat menneet 120 tasoa, ja minä juuri starttasin ensimmäisen metrini Rassen kanssa! Kaikki ovat kuitenkin sanoneet että selviän varmasti hyvin, ja parhaimmassa tapauksessa voisin jopa unelmoida B-valmennuksen paikasta, mutta se toisaalta vaatisi erinomaista 110/120cm tason suorittamista katsastuksissa. Toivoa silti pitää jotta pysyy motivaatio korkealla ;)

Myös tarkoitus on startata lauantaina Eholla 90cm ja 100cm ja jos se menee hyvin niin Ypäjällä 100cm ja 110cm! Huisia kuinka hienosti hevonen on mennyt ♥


Ihanaa alkuviikkoa ja loppuviikkoa kaikille, en voisi olla nyt iloisempi kun nyt olen :)

- Laura