maanantai 28. tammikuuta 2013

Aluevalmennukset 26.-27.1 // Laura

Pahoittelut jo heti hieman myöhästyneestä postauksesta. Tarkoitus on aina samana päivänä päästä postailemaan jos ei mene iltaan asti, mutta eilenkin tulimme kotiin jo viiden aikaan. Silti syy ei ole ihan mitätön - olin eilen kuumeessa ja hirveässä yskässä. Silti buranan voimalla valmennuksiin suunnattiin ja yritettiin selvitä mahdollisimman hyvin.


paras ryhmä ikinä! Harmi että Katri puuttuu :( Okko ja Fisu ♥ 

Lauantai
Pakko myöntää etten muista juuri mitään alkuverkoista. Muistan tosin sen etteivät ne menneet kovin hyvin vasempaan kierrokseen laukassa, mutta saimme paljon ravisuluistamme kehuja! Menimme myös ilman jalustimia ja tämän seurauksena yhä sisäreisiä pakottaa - sainkin Okolta kommenttia että taidan olla rapakunnossa ... pahoitteluni !

Vaikeuksena on se että haluan aina ratsastaa hevosen hyvin voimakkaasti tuntumaa kohden - haluan siis että tunnen ohjan päässä eteenpäinpyrkivän suun jota vasten voin painetta säätelemällä ratsastaa. Kun Rasse jännittyy, se muuttuu hyvin tyhjäksi edestä - tällöin lyhennän ohjaa ja yritän epätoivoisesti löytää sen suun. Ratsastan siis aivan liikaa ylöspäin ja lyhyeksi hevosta jolle se ei tee kuin hallaa. Toisaalta on hyvä että olen löytänyt ongelman, mutta huonona puolena on se etten aina osaa ratkaista sitä vain löysäämällä ohjaa ja ratsastamalla eteenpäin ....

Lauantaina hypyt menivät ensiksi ihan hyvin - jumppasarjalla hevonen oli kivan tuntuinen ja vaikka teimme todella vaikeaa harjoitusta Rassen kannalta (hitaasta temmosta pitkää okseria) se selvisi siitä kohtuullisesti. Tosin se edelleen kipristää takajalkojaan rungon alle eikä halua oikaista niitä.

Olikin napattava yksi screen shot (hämmentykää rajaustaidoistani!) kun hevonen todella on välillä vähän hupaisa - olisi sen ehkä pienemmälläkin loikalla selvinnyt? No, kenties se okseri tosiaan vaati noin paljon .... En tietenkään tarkoita että tuon kokoista estettä olisi hypättävä maha sitä viistäen, mutta ymmärrätte pointtini? :)


Lopputunnista kuitenkin Rasselle tuli kauhea pissahätä, muttei se suostunut pissaamaan jotenka tehtävät menivät vähän jalat ristissä ... myös viimeisellä linjalla (80cm pysty - viisi laukkaa - 110cm okseri) onnistuimme sen pienen pystyn pudottamaan ....

Sunnuntai
Sunnuntai aloitettin käynti- ja raviavotaivutuksilla sekä sittemmin laukka - käynti siirtymisillä. Lisäksi kokosimme laukassa hevosia puomien väleissä. Ongelmia havaittu taas vasempaan kierrokseen! Työskentely oli niin vaikeaa ettei mitään rajaa ja hevonen vain tuntui apuja vastustelevalta muulilta. Yritin käyttää kaiken tahdonvoimani ja osaamiseni sen suhteen mutten saanut kuin satikutia osaamattomuudestani ja heiluvista käsistäni..... Oikealle hommat parani ja sain vielä etuoikeuden oikean kierroksen jälkeen tehdä saman vasemmalle - ja johan alkoi onnistua!

Verryttelyssä hyppäsimme yhtä vihreää "avonaista" pystyä ja siirryimme muutaman hypyn jälkeen treenaamaan kolmoissarjaa. Lopulta hyppäsimme todella pitkän radan (16 estettä ja 20 hyppyä!) joka kyllä laittoi hengitykseen kykenemättömän kuskin aivan äärirajoille. Rata sinänsä meni hyvin (se oli kuitenkin haastava ja reilu 110cm korkuinen) mutta tosiaan se etten pystynyt lopussa enää puristamaan tai auttamaan hevosta pätkääkään. Se näkyi yleisesti kiemurteluna ja vähän puomien kolinana.


Teppo kommentoi rataa hyväksi mutta huomautti juuri hieman siitä että makaan kaulalla osittain ja vetelyys näkyi kiemurteluna.

Minun piti vaikka kuinka monta videota editoida tähän ja laittaa alkuverkasta tms, mutta olen vieläkin niin totaallisen väsynyt että enemmän lämmin sänky houkuttaa! Taputelkaa heppojanne ja hyvää .... tammikuun loppua :D Itselläni lukulona on nyt alkanut jo viime viikosta.

- Laura

perjantai 25. tammikuuta 2013

Sanna Backlundin estevalmennus // Sara

Moi kaikki!

Olin tänään Sannan estevalmennuksessa Veruten kanssa. Teimme aluksi puomi-, ja kavalettijuttuja ja sitten mentiin lyhyitä ratoja ja lopuksi mentiin rataa jonka korkeudet olivat suunnilleen 100-120 cm. Videossa "isoimmat" esteet ovat taaimmaisina ja äidin kameran laatu heikkeni kun alkoi tulla pimeämpää.

Pidin tosi paljon Sannan opetuksesta ja sain hyviä vinkkejä. Tulemme jatkossakin välillä ottamaan hänen valmennuksiaan kun hän tuolla käy. :)

maanantai 21. tammikuuta 2013

Pakkaspomppuja // Laura

Tänään oli vuorossa ihan muutama pomppunen kotona - ja viimeinkin sitä lupaamaani videomateriaalia! Olkaapa siis hyvät ja nauttikaa ihanasta ratsastuksenani (ja näköjään liian pitkistä ohjistani). Se yksi kommentti muuten sen okserin jälkeen on "voi samperi" joka taitaa suhteellisen hyvin kuvata sitä että meinasinpa laskeutua omia aikojani turvalleen sieltä kun tuli aika voimakasta hyppyä.

Viimeinen rata (missä on isäni sormikin ikuistettuna ...) on 120cm ja okseri on 125cm.




Lisäksi myös video joka menisi siihen "epäonnistumiset" kansioon - kuskipa päätti tyrkätä ja hevonen vyöryä ja ottaa koivilleen ja siitä tehdä pahinta mitä osaa :D säälittävä poni ♥ tosiaan tuossa on Rassen hurjin pukki mitä se osaa ...


Hyvää viikon alkua!

- Laura

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Valmennus // Sara

Menipäs taas huonosti vaihteeks. Aloitin itsenäisesti verryttelemällä laukassa ja ravissa. Sen jälkeen menimme pelkästään kavalettia ympyrällä. Siirryimme jumppiksiin/sarjaan ja kaikki oli ok siihen mennessä. No, maneesin päässä alettiin hitsaamaan jotakin ja siitä tuli valoa,savua ja hajua, jota hevoset pelkäsivät.

Verute ei suostunut menemään maneesin päätyyn. Yksi pysähdys tuli, koska este oli sinne hurjaan kulmaan päin, josta tuli savua ja valoa. Tiesin, että Verute olisi hypännyt sen, jos mitään pelottavaa ei olisi ollut. Videossa näyttää, että poni pysähtyisi juuri ennen estettä, mutta näin ei tapahtunut vaan n. 5 metriä ennen pientä okseria poni hidasti ja hidasti, koska ei halunnut maneesin päätyyn.

Mentii aika pieniä esteitä, koska Verutella ja mulla ei mennyt hyvin. Tässä kuitenkin video. :)



Ensi viikolla kuitenkin Sanna Backlundin (kirjoitetaankohan se noin) estetunti, koulutunti ja vielä puomitunti. :)

-Sara 

PS päivittelin minun osuudeltani kisakalenteria ;)


Vanhojen arkistojen kaivelua // Laura

On niin jännää miten muuten nykyään voin kuittaa lähes kaikki hevosiin liittyvät asiat olankohautuksella, mutta edelleen vanhat videot Kaisusta saavat minut itkemään lähes holtittomasti. Tai ainakin silmäkulman kostumaan. Myös muutama muu kuva löytyi kansioista....

Facebookin kuvateksti "Hevoseni osaa istua, seuraavaksi varmaan antaa tassua?" 
ja sitten yli
vruum
tallipiskit vauhdissa
Ypäjältä. Ainut Aadan ottama kuva meistä ;)
ja sitten kaikista rakkain kuva ♥ hyvä me! Taisi olla vuosi 2008, vielä V.I.P Horsen väreissä

Kuitenkin syy miksi tämän postauksen rustasin, on seuraava video - en edes tiennyt että sitä on olemassa enää! Tässä siis vuosimallia 2008 aluekatsastusrata ja sen radan uusinta. Kaisu ja Laura 13v ja tällä suorituksella sitten päästiin maajoukkuekatsastuksiin :) ♥ Tepon kommentti ennen rataa oli "älä tee sitten liian nopeaa suoritusta ...", taisin siis silloinkin jo olla innokas hanattamaan ;)



Huhhuh kun tulee tippa linssiin ... katsokaa tota hevosta ♥
- Laura

torstai 17. tammikuuta 2013

Tepon tiistain tunti + mamma♥ // Laura

Köröttelimme taas tuonne Tuusulaan tunnille tiistaina. Oloni oli hieman kipeä ja lisäksi pukeutumiseni epäonnistunut - palelin aivan liikaa pelkässä  poolopaidassani ja olin lopputunnista niin jäässä että ratsastukseni oli kuin perunasäkin.

Alussa teimme ravissa töitä ja sen jälkeen laukka - käynti siirtymisiä. Rasse oli ok, oma ratsastukseni ei. Kun hevonen muuttuu tyhjäksi edestä, teen sen virheen että alan ratsastaa sitä kädellä että saisin jonkinlaisen tuntuman aikaiseksi ... oikea ratkaisuhan olisi ratsastaa pohkeesta eteenpäin, mutta tyhmä mikä tyhmä ratsastaja.

Alkutunnin hypyt menivät hyvin ja sain jopa muutaman kerran tuntea taas miltä oikea hyppy tuntuu.

Lopputunnista tulimme sitten muutamaa yksittäistä isompaa (115-120cm) estettä. Ne kuitenkaan eivät olleet lainkaan hyviä ja tämän vuoksi jäi koko tunnista vähän paha maku suuhun. Hevonen ei halua venyttää itseään oksereista yli yhtään väsyneenä ja "hitaasta" temmosta, joten se miltein hyppäsi takapuomin päälle. Lopulta kuitenkin kun sain itse taas maltettua niin tuli muutama ok suoritus.

Kuitenkin päivän ihanaan asiaan, nimittäin Rowil on nyt sitten todistetusti taas paksuna ♥ 6kk taitaa olla nyt ja arvioitu aika on siis päättäreiksi. Varsu oli kuulemma nukkunut kauhean syvästi eikä ollut välittänyt eläinlääkärin tökkimisestä lainkaan - hyvä poni, pidä pintasi! Tai sitten se on jo kuollut .........

Kuvia ei nyt tähän ole, mutta toivotan kaikille paljon lämpöä näin kylmään! Ja körökörö mä lähden ajelemaan kiitos ajokortin jee !

- Laura

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Haaste // Sara

Haasteen säännöt:
- Kerro 11 faktaa itsestäs
- Vastaa haastajan 11 kysymykseen
- Keksi 11 uutta kysymystä
- Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
- Kerro bloggaajille että olet haastanut heidät


11 faktaa minusta:

1) Olen ujo, mutta sosiaalinen
2) Olen harrastanut ratsastusta 6 vuotta.
3)  Minusta tulee isona ehkä eläinlääkäri.
4) Perheeseeni kuuluu äiti,isä 2 siskoa, veli ja siskopuoli.
5) Olen ihan semi hyvä koulussa (ka 8.7)
6) Asun Vantaalla
7) Rakastan eläimiä
8) Olen brunette :D
9) musikaallinen ja liikunnallinen.
10) 158 cm pitkä
11) Mul on ponivuosia kolme jäljellä :)




Haastajan kysymykset:

1) Tavoitteesi elämässä/tulevaisuudessa?
Valmistua eläinlääkäriksi, jatkaa ratsastusta ja.. :D

2) Tavoitteesi ratsastuksessa?
Kehittyä parhaani mukaan ja pitää hauskaa

3) Kauan sinulla on ollut blogi?
varmaan puolivuotta

4) Lempi kirjailija?
en lue hirveesti kirjoja nii en osaa sanoa :)

5) Suosikki kilparatsastaja?
varmaan suomalaisista Juuli ja Nina F :)

6) Omistatko lävistyksiä?
Korvikset ;D

7) Kolme suosikki blogiasi?
Oonan blogi, Tiiun blogi ja Sara Lahtisen blogi

8) Talvi vai kesä?
Kesä !

9) Tupakoitko?
En

10) Kisat vai valmennus?
hmm kisat varmaan olen aika kilpailuhenkinen, mutta tykkään kyllä treenatakkin (:

11) Farkut vai lökärit?
Molemmat


kiitos Sara haasteesta! <3

maanantai 14. tammikuuta 2013

Haaste Senniltä ! // Laura

Kiitos paljon haasteesta Kisamatkalla blogin Sennille!

Haasteen säännöt:
- Kerro 11 faktaa itsestäsi
- Vastaa haastajan 11 kysymykseen
- Keksi 11 uutta kysymystä
- Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
- Kerro bloggaajille että olet haastanut heidät


11 faktaa minusta



1. Juuri tällä hetkellä ajatuksissa päällimmäisenä on baarireissumme. Kävimme perjantaina Hyvinkäällä Level 5 baarissa juhlistamassa minun 18v synttäreitä kavereiden kanssa. Mahtava reissu ja mahtavia muistoja! Lisäksi lauantaina päädyin poikaystäväni kanssa yhtiin toisiin pippaloihin jotka olivat ... no, mielenkiintoiset.


mustikkashottiii euron kipale ;)



2. Kaverit on tärkeintä mitä minulla on. En voi edes sanoin kuvailla miten paljon ystäväni merkitsevät minulle. Vaikka tietenkin jokainen voi sanoa omistavansa "maailman parhaat kaverit", olen aika varma että ystäväni ovat silti lähellä kärkeä ;) Heidän kanssaan meillä on aina hulluja ideoitaja tempauksia, ja varmasti tylsää ei ole! 
Vai miltä kuulostaa keskellä talvea yöllä lähteä grillaamaan jäistä pakastepitsaa jonnekin ulkoilumajalle? :D



3. En kadu asioita useinkaan. Saatan möhliä aika kunnollakin, mutta silti minusta semmoinen loputon katuminen ei auta. Silloin pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja hoitaa asia kuntoon eikä jossain nurkassa tihrustella.



4. Pidän itseäni ihan hyvänä ratsastajana. Jotkut toki saavat minusta tämän vuoksi leuhkan kuvan, mutta jos se ketään lohduttaa niin ei taito ihan taivaalta ole tippunut. Olen valmentautunut nyt viimeiset kahdeksan (vai kohta yhdeksän?) vuotta ja niistä muutaman vuoden maajoukkueleireilläkin. Duunia olen siis painanut niska limassa ja nyt alkaa tulokset näkyä.


Laura 15v



5. En ole ikinä polttanut. Pitkään se oli periaatekysymys etten polta ennenkuin se on "luvallista" (18v) minulle, mutta myöskään nyt ei ole tullut ajankohtaiseksi. Olen asiasta hyvin ylpeä, sillä kuitenkin aika monesti sitä on tarjottu ja muutenkin aika moni sentään "maistaa" joskus. Kuitenkaan en ole asenteella never ever ever, tai tuomitse muiden polttamista.



6. Omistan paljon vahvoja mielipiteitä. Esimerkiksi olen abortin puolesta, natoa vastaan jne. Yritän lukea ajankohtaisia asioita lehdistä ja pysyä mukana siitä missä mennään. Yhden ystäväni kanssa jopa puhuimme paljon politiikasta presidentinvaalien aikaan enkä koe sitä lainkaan oudoksi. Ihmettelen ihmisiä jotka eivät tiedä "suuria" meneillä olevia asioita tai eivät esimerkiksi tiedä Suomen itsenäisyyspäivää.



7. Kerron helposti itsestäni liikaa ja se on osaksi todella huonosta - olen antanut todella hyvät "aseet" minua vastaan ja mahdollisuuden satuttaa minua. Silti en ole pois tavasta oppinut, enkä haluakaan. Onneksi nykyään on niin paljon luotettavia ystäviä ympärillä, ettei täydy miettiä mitä kaikkea porukka kertoo eteenpäin.


8. Olen nyt abiturientti. En tiedä mitä haluan tehdä tulevaisuudessani - tai tiedän, mutten tiedä miten saavutan sen. Haluaisin työskennellä esimerkiksi pankissa ja olla rahan ja ihmisten kanssa tekemisissä. Olen hakemassa näillä näkymin tradenomiksi Helsinkiin yhdelle linjalle tai Hyvinkäälle / Hämeenlinnaan / jonnekin joka ei ole Oulu niin toiselle linjalle. 

10. TÄMÄ postaus on paras mitä olen lukenut. Ainakaan lähiaikoina. Se nimittäin tukee fiiliksiä tulevaisuudestani.

11. Olen tällä hetkellä todella onnellinen. Tuntuu että viimeinen kuukausi on mennyt niin putkeen ettei ole todellistakaan, ja oikeastaan odotan vain sitä että kaikki alkaa menemään taas miten sattuu. Silti yritän nauttia hirmuisesti juuri tästä hetkestä ja olla onnellinen ♥

Sitten vuorossa Sennin kysymykset ;)

1. Millaista ominaisuutta arvostat hevosessa?
  • Rohkeutta. Ja nopeutta.
2. Entä millaista vihaat / inhoat?
  • Hitaasti apuihin reagoivia, arkajalkoja, työtä vieroksuvia ... lista on pitkä. Myös kyttäävät ja kieltävät hevoset saavat pääni höyryämään.
3. Jos saisit valita (ja mikään missään ei estäisi sitä), ratsastus ammattina vai harrastuksena? Miksi?
  • Harrastuksena, sillä minulla ei ole jaksamista ratsastaa hevosia kuin muutama kpl päivässä. Maksimissaan.
4. Kirja vai elokuva?
  • Riippuu täysin kirjasta ja elokuvasta. Ja päivästä. Veikkaisin että kirja kuitenkin.
5. Millainen olet bloggaajana?
  • Varmasti todella raivostuttava. Olen sarkastinen ja vaikutan varmasti kaikkitietävältä. Tosiasiassa olen oikeasti ihan mukava vaikkei sitä heti uskoisikaan.
6. Miten hevoset / hevosharratus on / onko vaikuttanut sinuun ihmisenä ?
  • Opettanut ainakin sietämään pettymyksiä!! Lisäksi tuonut perspektiiviä elämään ja rytmittänyt sitä.
7. Paras hetki mitä viime vuonna tapahtui?
  •  Ai kamala .... hevosharrastuksessa varmasti se Ypäjän 110cm rata! "Siviilissä" taas seurustelun aloittaminen tai jotkut pippalot.
8. Jos saisit mitä tahansa takaisin, mitä haluaisit?
  • Kaisun terveeksi niin että sillä voisi kilpailla taas. Ja tätä ei pitänyt miettiä edes sekunnin sadasosaa.
9. Kilpailuihin vai maastolenkille?
  • Kilpailuihin. Maastoilu ei ole kauheasti mieleeni.
10. Ikuisuuskysymys: Mikä sinusta tulee isona?
  • Niinpä ... tradenomi toivottavasti, ja sen jälkeen pankkiin töihin :)
11. Oletko helpottunut siitä että tämä on viimeinen kysymys?
  • En oikeastaan! Kysymyksiin vastailu on mukavaa.


Blogi elää edelleen näköjään pientä hiljaiseloa ihan siitä syystä ettei oikeastaan mitään kummallista ole tapahtunut. Huomenna suuntaamme Tepolle treeneihin, ja sieltä toivottavasti olisi jotain julkaisun arvoista materiaalia. Myös olemme ehkä menossa Peikille hyppäämään 22.1 jotkut luokat (90/100/110) ja sitten aluevalmennuksiin.

Työn iloa kaikille, mulla alkaa "(luku)loma" 24.1 ;)

- Laura

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

L + R B-renkaaseen!! // Laura

Eli siis viimesimmän valmennusten perusteella saimme tarpeeksi vakaat näytöt niin että olemme "B-renkaassa, varalla A-joukkueeseen" - kuitenkin siis käytännössä saamme sanoa olevamme yhdessä maajoukkuerenkaasta ja saamme edullisempia aluevalmennuksia. Superfiilis, mutta kyllä tuo on niin hyvin hypännyt ettei tämä nyt ihan puskista tullut!


(135cm, vanha kuva kotitreenistä)


Nyt on kuitenkin paineet saada myös kilpailusuoritukset tämän kanssa samalle tasolle. Treeniä siis pukkaa tulemaan!

- Laura

tiistai 8. tammikuuta 2013

Laura 18v!!! // Laura

JEEEEEEEEEEEEE ONNEA MINÄ 18V !!!!!

Päivän kunniaksi läpäsin myös autokoulun teoriakokeen kahdella kuvavirheellä (joista toinenkin vain ajatusmoka) ja pistin syöden hyvin ♥ Ihanat ystävät muistivat onnitella (ja poikaystävä myös heti puolenyön jälkeen!) ja luvassa oli iltapäivällä vielä hassun hauskaa ratsastusta Rassen kanssa. Ai miten niin ihana päivä?

Hyppäsin Rassella muutama päivä sitten. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan harmittaa ettei ollut kameraa mukana - viimeiseksi 125cm okseri meinaan ylittyi sellaisella hypyllä etten uskonut sitä pääseväni kokemaan. Hyppy oli helppo, ilmava ja hevonen innoissaan. Selässä pysyminen oli pieni ongelma, sillä hevosen takajalatkin ponkaisivat niin suoraksi huolella että meinasin olla nenälläni esteen jälkeen. Taisinkin kiljaista heti maahan päästyäni "OMG" tai vastaavaa, oli niin upea fiilis.

UV 2013 ETKOT !!


Lupaan ensi kerralla ottaa teille muutaman videon jos saisin samanlaista fiilistä tulemaan. Haleja kaikille lukijoille ja muillekin.

ps jos joku tietää missä olisi seurakisoja tasolla 90-110 niin saisi vihjailla! Järkevän matkan päässä Riihimäeltä (tunti - puolitoista).

- Laura

perjantai 4. tammikuuta 2013