En ole koskaan uskonut juurikaan urheiluun ulkonäön vuoksi. Tai ylipäätänsä minkään vuoksi. Olen ollut aina aika tapaturma-altis, ja siis toisinsanoen joku paikka ollut revähtänyt, venähtänyt tai muuten vaan poissa pelissä. Tai sitten minulla on ollut kevät/kesä/syksy/ympärivuotinen flunssa, jonka vuoksi liikkumiseni on aina rajoittunut pelkkään ratsastukseen. Toki joskus olen uinut / saleillut / juossut tms, mutta olen aina tykännyt enemmän ruuasta kun liikkumisesta. Lisäksi kun itsetuntoni on mitä on, enkä ole ikinä välittänyt muiden mielipiteistä, en ole kokenut urheilua kovin tärkeänä. Joskus tokasin jollekin terveydenhoitajalle hänen kommentoidessaan painoani, että hän voi minun puolestani paasata vaikka tunnin, mutta en tule elämäntapojani muuttamaan, eli helpommalla selviää jos jatkaa vain työpäiväänsä. Olin ihan ok sen kanssa, että olin plussapallon muotoinen.
Kuitenkin viime syksynä erotessani "pitkästä" parisuhteesta halusin elämääni jotain uutta. Minulla on tapana aina heittäytyä asioihin ns täysillä, ja tällä kertaa se oli sitten kuntoilu. Sekä vanhempani että kaverini (ja myös minä...) epäilivät innostuksen menevän ohi noin viikossa, mutta päätin että etenen päivä kerrallaan ja etenkin se että jos innostus loppuu niin sitten se loppuu thats it.
Tästä on nyt noin puoli vuotta. Tästä on nyt -25kg. Tästä on monta epäonnistumista, yksi murtunut jalka, monta itkupotkuraivoa, monta lenkkiä, monta vatsalihaspuserrusta. Monta cheatmealia, monta rahkapurkkia ja vielä enemmän katkarapuja ja kalkkunafileitä. Olen monta kertaa kerennyt heittää hanskat tiskiin ja manannut koko urheilun alimpaan kastiin kun hyvästä yrityksestä huolimatta paino vain nousi tai lihakset tuntuivat olevan niin väsyneitä, ettei treenaamisesta tullut mitään. Silti koen onnistuneeni. Ja mikä parasta, innostus on yhä läsnä. Ei tietenkään jokainen päivä - en heräisi ikinä aiemmin töihin aamulla vain keretäkseni aamulenkille. En ikinä jättäisi yhtiäkään bileitä väliin urheilun takia.
Mutta mikä parasta, olen oppinut aivan hirveästi tässä puolen vuoden aikana itsestäni ja kroppani toiminnasta! Minulle soveltuu parhaiten proteiinipitoinen ruokavalio suhteellisen maltillisella rasvaosuudella. Lasken tarkkaan kaloreita ja ravintoarvoja ruuastani - kutsuttakoon tätä hifisteltyksi. Toki voin yhä syödä ruokia niitä sen enempää pohtimatta, mutta sitten tietoisesti pidän kevyempiä päiviä perään. Rakastan sitä keveyden tunnetta minkä olen löytänyt ruokailun kautta. Ruuat jotka ennen eivät todellakaan olleet suosikkejani saavat aivan uuden arvon nyt silmissäni - esimerkiksi vihreät pavut, pinaatti ja banaani nam (ei yhdessä kylläkään...)! Nyt jätin ruokavaliostani laktoosilliset rahkat ja laktoosillisen maidon pois, ja olen joutunut taas paneutumaan tarkemmin siihen mitä suuhuni laitan. Olen huomannut lukemaan milloin kroppani voi huonosti ja turpoaa (esimerkiksi vaikka juuri skyr rahkasta) vaikkei sinänsä sitä muut näkisikään tai huomaisikaan.
Jokainen päivä odotan sitä kyllästymisen tunnetta tai odotan että päätän lopettaa koko touhun. Silti pieni toivo minussa sentään elää, että tämä jäisikin elämäntavaksi. Viihdyn niin paljon paremmin tämän kropan kanssa, kuin sen kanssa mikä oli viime kesänä.
Tavoitteena on vielä hilailla kroppaa suunnilleen 8kg kevyemmäksi, mutta jo viiden kilon jälkeen ajattelin käydä rasvaprosentin mittauttaa, sillä se kertoo kiloja enemmän. En kuitenkaan suostu tässäkään ottamaan paineita mihinkään suuntaan. En välitä vaikka peppuni ei ikinä tulisi olemaan hyvin kyykätty tarakka tai vatsalihakseni eivät piirtyisi näkyviin. Ainoastaan väliä on sillä millaiseksi itsensä tuntee - kuinka haluaisinkaan voida sanoa nuo sanat itselleni viiden vuoden taakse!
Huomioitavaahan tässä on myös se, että muutos on tehty täysin kotioloissa - kertaakaan en salilla ole käynyt. Pari kertaa olen käynyt uimassa, muuten kilot on jätetty ihan neljän seinän sisään noin suunnilleen.
Tälläistä tällä kertaa. Ensi kerralla jotain muuta ;)
Kommentoikaa / hehkuttakaa / haukkukaa / kehukaa / sana täysin vapaa
- Laura
ps hyvveee vähälumista kesää, sinne jäätyy
