perjantai 5. kesäkuuta 2015

RiRa ja KumRa - voittojen päivät

Voittokulku jatkuu Rowilin kanssa. 10 starttia. 5 voittoa. 4 kakkossijaa. 1 kolmossija. 


RiRalla ensin hyppäsimme 90cm ja 100cm. 90cm luokasta lähdin kylmän viileästi tavoitteemaan voittoa, sillä siitä saa Hallahuhta cup pisteitä, joita nyt ajattelin alustavasti metsästää tällä kaudella. Autoin jo ennen omia luokkiani 'ponilastani', joka voittikin 70cm luokan. Itse lähdin radalle innokkaalla, mutta myöskin äärimmäisen herkällä Rowililla, joka sitten tekikin työtä käskettyä ja voitti luokan hienolla kuuden sekunnin erolla toiseksi tulleeseen.




100cm oli ensimmäinen 'isompi' luokka vuosiin, joten päätin ratsastaa rauhassa ja antaa Rowilille hyviä kokemuksia isommiltakin esteiltä, jotta sen itseluottamus nousisi myös isommilla esteillä. Uusintaan kuitenkin päästyäni ratsastin vähän lyhyemmillä teillä ja pääsimme lopulta kolmansiksi. Rowil oli ihan huippu!

KumRalla luokkina toimi samat 90cm ja 100cm. Ponilapsi hyppäsi 70cm ja 80cm (voitti kummatkin) ja itse pamautin vielä potin pöytään voittaen 90cm ja 100cm - voitimme siis kaiken mitä voitettavissa oli!

90cm radankävelyssä katselin jo esteiden olevan aika kookkaita, mutta koska kuitenkin luotan Rowilin hyppyyn niin paljon, en kokenut sitä ongelmaksi. Starttasin luokan viimeisenä ja tiesin luokan johdossa olevan menneen aika kovaa, joten jouduin ratsastamaan tosissaan aikaa. R kuitenkin teki työtä käskettyä ja kaasutteli luokan voittoon.

Luokan välissä Rowil käveli kiltisti äidin kanssa ympäri kilpailupaikkaa ja odotteli nätissä auringonpaisteessa. Se on niin helppo hevonen, ettei helpompaa voi olla. Metrin radan käveltyäni nousin selkään ja verryttelyssä hyppelin pari estettä, jonka jälkeen starttasin verryttelyryhmän ensimmäisenä. Rowil teki nollan ja oli näin ollen mukana uusinnassa. Uusinta oli aika reilun kokoinen (en olisi paria estettä enää edes 110cm luokitellut...), mutta ei silti tuottanut korkeuden puolesta ongelmia. Voitimme toiseksi tulleen reilulla sekunnilla, ja nappasimme todella viidennen voittomme tälle kaudelle.

Nyt kuitenkin äärimmäisen hyvin alkanut kilpailukautemme joutuu katkeamaan, sillä olen töissä oikeastaan 100% viikonlopuista - poislukien juhannuksen, josta tein vaikean päätöksen ja päätin kilpailujen sijasta lähteä Himokselle bailaamaan. Uskomatonta oli kyllä, että kaltaiseni bailuhiiri vietti yhden unettoman yön pohtien lähteäkkö vaiko jäädä kotiin heppailemaan!
Kun kuitenkin saan taas työlistat käteeni, etsin vaikka väkisin kilpailut jos vapaapäiviä on viikonloppuisin - tai kisoja viikolla!

Vielä on minihehkutukset annettava Rowilille. Ei voi olla olemassa noin helppoa (ja kaunista ja kilttiä) otusta, joka seisoo trailerissa ihan hiljaa, on vaikka lapsen talutettavissa ja on radalla pieni taisteleva pantteri. Tämän hevosen kanssa harrastaminen on puhdas nautinto!

- Laura