"Onhan se nyt niin hyvin mennyt, ettei aina voi mennä niin hyvin. Pakkohan tän mr loppakoiven on siis ottaa puol rataa mukaansa jossainvaiheessa - eikö vain?"
RiRan kilpailut kutsuivat sunnuntaina, ja luokkina yhä 100cm ja 110cm. 120cm ei ole enää niin kaukana kuin vielä vähän aikaa sitten, mutta se on kuitenkin yhä niin kaukana ettei sitä vielä hypätä, eikä ole lyöty lukkoon päivää milloin se korkataan. Jäitä hattuun!
100cm verryttely oli ihan ok. Vähän vatsassa kiemursi ja mieltä kaihersi vaikkei rata näyttänyt todellakaan pahalta tai isolta. Ipe hyppäsi hyvin, joskin vähän kömpelösti ja nappasikin okserista puomin mukaan kun ei keskittynyt. Siitä se selvästi heräsi ja alkoikin olla todella kiva ja tarkka verkan loppupuolella.
Rata sujuikin sitten todella todella todella hyvin! En edes tiedä miten päädyin semmoiseen flow-fiilikseen, ja ratsastinkin taas elämäni parhaita ratoja uusintaan asti. Uusinnan ekalla kuitenkin flow rikkoutui ja mietin ajan ratsastamista liikaa. Käänsin jo esteen päällä (kuinka typerä ja idiootti moka!!!!!) ja takajalat ottivat puomin mukaan. Eniten ärsyttää se, että tiedostin kyllä jo esteen päällä että teen jotain väärin, mutten osannut korjata sitä. Ipe oli kuitenkin ihan huippu ja käänsinkin treenimielessä lyhyen tien seuraavalle okserille. Yhtä lyhyttä tietä en ainakaan nähnyt kenenkään tekevän.... Sijoitus oli kolmas ei-sijottunut, eli oikein hyvin silti sujui pudotuksesta huolimatta. Aikakin oli ok, eli sijoitus olisi napsahtanut ilman tyhmää virhettäni.
Väliaikana katselin vähän muiden ratoja ja join suuret määrät kiveinnäisvettä. Kympin ratakin rakentui kentälle (hitaasti ja varmasti.....) ja kävin kävelemässä sen. Kolmos - nelos linja vaikutti vähän haasteelliselta, mutta muuten rata oli ihan siedettävä. Hyvin tehty - hieman vaikeampi kuin metri, muttei missään nimessä vielä haastava!
Verryttelin pikaisesti kymppiä varten ottamalla muutaman isomman hypyn. Yritin saada Ipen vähän itse ajattelemaan esteillä tuomalla sitä "huonosti" pystyille, mutta se selvitti ne todella hienosti ja ilmavasti! On niin outoa, että verryttelyssä se on aina ihan ylivarovainen ja sen voi jättää aivan yksin esteen edessä ja silti se ylihyppää. Radalla taas samalla tavalla tuotuna se hyppäisi täysin esteen läpi.
Rata alkoi oikein hyvällä hypyllä ykköselle. Jotain kuitenkin ykkös-kakkos välissä tapahtui, aloin nimittäin yliratsastamaan ja kakkoselle ensin varmistelin ja sitten puskin. Ipe tuntui vähän nuutuneelta ja huolimattomalta, ja haastavalla kolmosesteellä tulikin sitten aivan turha takajalkavirhe. Voin rehellisesti sanoa, että se oli aivan tyystin Ipen virhe. Ok, olisin voinut olla tyrkkäämättä sitä, mutta tyrkkääminen oli kuitenkin niin pientä että hevosen olisi pitänyt itse olla huolellisempi.
Loppurata sujuikin ihan "ok". Hävitin kuitenkin sen flow-tilan tyystin ja esimerkiksi sarjalla hevonen pelasti tilanteen hyppäämällä todella kaukaa ensimmäiselle osalle ja sitten hienosti osasi itse jarruttaa välissä. Lähestyessä sarjalle näin askeleen, mutten tiedä mitä tapahtui. Yhtäkkiä este olikin kamalan kaukana ja paikka olikin kadonnut? Sarjan jälkeen jouduinkin ottamaan muutaman ruman pidätteen jotta sain Ipen tulemaan vähän takaisin. Trippeli ja pysty olivat taas ok ratsastusta, mutta selvästi kun tulee nopeammin tehtävät eteen niin olen vielä pulassa Ipsun kanssa.
ai mitenniin kaukana.....
Ipe oli kuitenkin ihan huippu koko kisojen ajan taas! Se on niin helppo käsitellä ja oikeasti niiiin helppo radalla, ettei mitään rajaa <3 pus
Seuraavat kilpailut ovat luultavimmin Hyvinkäällä nurmipohjalla (iik!). Viime vuonna pohja oli ainakin todella hyvin, siksi nyt uskaltaa sinne lähteä.
Sunnuntaina suuntana oli Tuomarinkylän ratsastuskeskus. Olemme ennen asuneet aivan Dumin vieressä, ja ensimmäiset muistot hevosista onkin juuri Tuomarinkylästä, joten tuttu paikka on jo niiltä ajoilta, mutta myös myöhemmiltä vuosilta kun siellä oli seura-, alue-, ja kansallisia kilpailuja.
Luokkina oli nyt 100cm ja meidän ensimmäinen yhteinen 110cm. Olin varmistanut vielä Tepolta onko luokkavalinnat ok, ja kuulemma ovat, mutta minulla oli epäilykseni. En kerennyt koko viime viikolla käymään edes Ipeä pikaisesti moikkaamassa, joten lähdettiin kilpailuihin täysin "lahjattomat treenaa" fiiliksellä. Onneksi oli sentään toissa viikolla käyty prepaustunti Tepolla, joten muistilista oli mukana yhä takaraivossa - LUOTA. VATSALIHAKSET.
Luokissa rata oli sama, joka helpotti vähän jännittävää kuskia - vaikka ensimmäisessä mokaisin, voisin ottaa siitä opikseni ja tehdä jotain eri tavalla seuraavassa luokassa asian korjaamiseksi (u wish...)
Kävelin radan ja katsoin vielä muutaman ratsukon ennen kuin laitoimme Ipen kuntoon. Rata vaikutti myös tässä korkeudessa helpohkolta, eikä siellä suoraan mitään killerikohtaa ollut. Muutama peloke esteen alla joo, ja kolmosokseri suoraan kohti tuomaritornia - tai siis hevosrekkaa missä tuomaritorni oli, mutta muuten ihan normaali rata.
Verryttelin todella huolella. Yleensä verryttelen hevoset niin, että vasta jos hevonen ei hypyissä hevonen ei ole ok niin teen muutokset tasaisella. Ipe on kuitenkin iso ja vahva hevonen, ja sen huonoin puoli on juuri esteiden välissä, ei esteellä. Siksi todella huolellinen valmistelu jo ennen esteverryttelyä on elintärkeää - tein käynnissä väistöjä, avoja ja muutaman askeleen sulkuja. Varmistin, että hevonen liikkuu kokoaa itseään jo käynnissä, mutta myös rentoutuu ja liikkuu eteenpäinkin ilman jännitystä.
Esteverryttelyssä hyppäsin muutaman pienen ristikon, sitten vähän isompaa pystyä ja lopulta maksimikorkuisen okserin + 110cm pystyn. Jonkun pystyn Ipe nappasi alas, mutta muuten se teki todella hyvää ja tarkkaa työtä. Muutaman kerran jouduin sitä myös pysäyttämään esteen eteen liian innokkuuden takia, mutta olin tyytyväinen verryttelyyn.
Rata sujuikin sitten odotuksia paremmin, ja vaikka en hirveästi aikaa ratsastanut enkä toisiksi viimeisessä käännöksessä onnistunut (lapa karkasi ja heppa perässä...), oli sijoitus joku 8/50 ja ruusuke mukaan!
Luokkien välissä kävelin hetkisen ja sitten seisoimme Ipen kanssa varjossa, ja katselin kauhulla kun rataa nostettiin. Koska rata oli sama, en käynyt kävelemässä rataa. Suunnittelin tosin uusinnan yhden linjan viidellä laukalla meneväni, koska kuusi oli ollut ahdas edellisellä kerralla.
Verryttelin myös todella lyhyesti ja napakasti. Ensin käyntiä rennosti - sitten siinä työskentely. Siitä suoraan laukkaverryttely jossa Ipe huolella takajalkojen päälle ja ryhtiin. Yksi ristikko, sitten 90cm pysty ja sitten 110cm okseri. 120cm pysty (nappasi alas) ja 115cm okseri viimeistelyksi oikeasta kierroksesta.
Radalle mentäessä huolehdin laukan kuntoon. Jos Ipe pääsee vähänkään perunamuusimaisen löysäksi, ei hypyistä tule mitään. Ensimmäisellä esteellä jo tunsin kuinka hevonen innostui allani ja sitten taas mentiin! Muutamia kohtia radasta Ipe lähti vähän out-of-control-kiihtyttelemään, mutta selvisimme taas kunnialla maaliin! 0-0 ja sijoituis noin 4/20. Ja vaikka se väli tultiinkin 5 + oho, eikä sillä suunnitellulla viidellä.
Enempää en voisi olla tyytyväinen ratoihin. Odotin tulokseksi jotain 20 virhettä / luokka, mutta Ipe ei radalla ottanut taaskaan yhtään puomia! Kolminkertainen hurraa Ipsulle.
Seuraavat kilpailut ovat Riralla sunnuntaina. Vähän jännittää millainen pohja tälläkertaa on, sillä joskus rata on ollut kuin perunapelto, mutta uskoisin että se on yhtä hyvä kuin viime kerralla kun Rassella siellä menin. Tai siis toivon, että se olisi yhtä hyvä... Riksussa olen yleensä ollut aina huono, mutta toivotaan että pelastelu jatkuu.
Janosin koko tauon ajan takaisin hevosen selkään enemmän kuin ehkä ikinä ennen. Myös joku lähipäivä aion koittaa Rowilin selkään kiipeämistä, mutta sen kanssa ei nuorten aluemestaruuksia kyllä tällä kaudella hypätä. Toivotaan, että ne voidaan Ipellä sitten startata, mutta sen taas näkee muutaman viikon sisällä miten yhteistyömme lähtee taas käyntiin. Kuitenkin 115cm rata on aika isokokoinen - minulle ainakin.
Kävin hyppäämässä sekä Ipen että Apan Nealla joskus muinoin. Ipen kanssa mentiin pientä ~ 80cm rataa, Apalla taas väänsin koulua ja kavaletteja.
Apa on niiiiin kiva heppa, mutta huomaan kuinka mulla ja sillä ei välillä ihan ajatus kohtaa! Jäimme muutaman kerran johonkin kulmaan jurnuttamaan kummatkin emmekä suostuneet antamaan periksi. Se ei siis tee muuta kuin pysähtyi ja luimisti korviaan ja mie kiljun Nealle kurkku suorana "MITÄ MÄ TEEN - MÄ EN OIKEIN OSAA!".
Suurin ongelma hevosesta löytyi siitä, ettei se ole aivan täysin vielä ohjan ja pohkeen välissä, ja siis ei "seuraa" kättä alas. Eli jos löysennän ohjaa vähitellen ja paineistan kevyesti pohkeilla, hevosen tulisi seurata ohjaa selkä ylhäällä ja pyöreänä alas. Apa joskus jäi vain tikuttamaan nätisti "kivaa" ravia. Kiva ravi toki on hauskan näköistä ja varmaan kelpaa jollekulle, mutta siitä tuntee kuinka hevonen ei ole aidosti läpi. Se ei ole rento eikä liiku täysin itseään käyttäen. Tällöin siihen ei voi myöskään kokonaisvaltaisesti vaikuttaa.
muuli
Loppuhyvin kaikki hyvin siis kuitenkin. Apalla ratsastelen silloin tällöin jos haluan, mutta pääprojekti on Ipessä. Jos kuitenkin liikaa janoan vauhtia ja vaarallisia tilanteita (siis lue - jos haluan muuta kuin tasaisen varmaa Ipeä, jonka rinnalla keinuhevonenkin on vauhkoontunut elukka), voin Apan selkään kiivetä. Heh.
Suuntasimme viime sunnuntaina Nastolaan superIpen ja Nepsun sekä kuskini kanssa. Luokkavalinnat oli 90cm ja 100cm. Näiden pienten luokkien syynä oli se ettemme ole oikein Ipsun kanssa päässeet hyppäämään rataa emmekä treenaamaan kuten alkukaudesta piti.
90cm verryttely oli ... mielenkiintoinen on ehkä hyvä sanavalinta, sillä verkka verkattiin todella oudolla tavalla. Kävelijät kävelivät uran sisäpuolella, laukka ja ravi hoidettiin uralla ja hypyt tietty sisimpänä. Eli kävelevät jäivät aina kahden laukkaavan väliin. Lisäksi Ipellä on joskus tapana poikitella etenkin käynnissä (innostuu), joten oli suuri riski että olisimme meidän takapuolemme kääntäneet suoraan jonkun eteen. En tiedä valitanko nykyään turhasta verkoissa, kun tuntuu että olen ainut joita jotkut asiat häiritsee, mutta mä en todella halua oman hevoseni aiheuttavan vahinkoa muille - tai että joku potkaisisi Ipeä! Esimerkiksi, vaikka Ipe on maailman lunkein tapaus, en todella voi vannoa ettei se takapuoltaan käännä äkisti - jos siinä joku siis laukkaa 20cm päässä meistä, niin kumman vika se on ku joku meihin törmää?
90cm rata meni kuitenkin todella hyvin ja olimme lopulta viidensiä tuplanolla radalla. Ongelmakohtia oli pelkästään uusinnan vastalaukat. Nekin johtuu siitä, että itse olen vähän menossa minne sattuu kun "kaasuttelen" ja Ipe yrittää pysyä jotenkin tasapainossa... :D
hurjan kokoinen este Ipsulle
Esteet ovat meille kuitenkin "hieman" pieniä, joten päätimme jo 90cm jälkeen ettemme enää sitä starttaa. Ipe on kuitenkin niin varma otus ja Teppokin sanoi että on ok mennä 110cm seuraavissa kisoissa niin eiköhän sitä sitten pakko ole mennä sitä hurjaa korkeutta. Iik.
100cm verryttely tapahtui kentällä (syystä ei tietoa? Maneesissa ei saanut verrytellä, tosin joku oli siellä rysäyttänyt okseriin eli vissiin säännöt eivät olleetkaan kaikille...). Ipe tuntui ihan törkeen hyvältä, mikä jälkikäteen ajateltuna oli huono asia. Hevonen oli niin hyvä, että mulla jäi aivan täysin matkustusmoodi päälle, ja kun aloitime radan (ykkönnen ok), tuli kakkonen alas ryminällä. Vaikka tunsin jo kaukaa kuinka hevonen oli kuin perunamuusia, toivoin vain kovasti että se nousisi edestä pyhän hengen voimalla. Minun pitäisi oppia edelleenkin ratsastamaan Ipe niin rehellisesti pohkeiden eteen, että voisin vain pidellä narujen päästä kiinni radalla. Ja saada se tiputtamaan verryttelyssä kertaalleen. Heti pudotuksen jälkeen meno parani huomattavasti.
Videossa kummatkin radat saatu yhteen näppärästi näps vain.
Nyt seuraava koitos on tosiaan Tuomarinkylässä, ja voin sanoa että hirvittää ja paljon. En edes tiedä miksi, mutta kai se on tapani reagoida yhteen sun toiseen.
Painun nyt nukkumaan, huomenna on työpäivä 5/6, eli miltein tämäkin viikko takana ;) Hyvää kesää kaikille ja ottakaa kaikki sitä aurinkoa jotka voitte!
Nämä nyt sitten tulevat väärässä järjestyksessä, mutta tulkoot kun tän nyt ensisijaisesti haluan julkaista ...
Kyseessä on pahanlaatuinen hehkutuspostaus, eli luvassa aivan liikaa imelää tekstiä.
Koska IPE ♥
Menimme tiistaina Tepolle Nurmijärvelle / Tuusulaan / jonnekin treenalemaan. Nean kanssa puhuttiin, että on tärkeää heti päästä valvovan silmän alle treenaamaan, sillä ongelmahan ei ole hypyissä vaan siinä, että olen rapakunnossa ja oma perustekeminen on se suurin puute (jalat seilaa, kädet heiluu, vatsalihakset ovat kesätauolla olleet jo pidemmän aikaa...).
Tuntimme alkoi vasta ilta seitsemältä. Kävelimme ensin pitkin ohjin kentällä ja sitten verryttelimme itsenäisesti. Ohjeena oli paljon suunnanvaihtoja ja Ipe rehellisemmin pohkeen ja ohjan väliin. Ipe helposti jännittyi hieman liian ylös oman käden kovuuden vuoksi ja laahasi takajalkoja vain mukanaan. Lopulta onnistuin rentouttamaan kättä eteenpäin ja olemaan pohkeella tasaisempi. Kun aloitimme laukkapuomit, huomasin vielä suuria puutteita etenkin valmisteluissa. Helposti ennakoivalla hevosella (Ipe lukeutuu näihin) tulisi olla todella määrätietoinen ja tarkka, jottei hevonen luiskahda avuilta ja tee asioita itsenäisesti.
Hyppäsimme ensimmäiseksi esteeksi pienen muuripystyn. Teppo pyysi olemaan hereillä, muttei silti tekemään mitään liikaa. Arvatkaa mitä tein? Unohdin tietenkin valmistella ja suoristaa, ja enemmänkin rykäisin pohkeen kopukkaan ja heitin ohjat pois. Joo. Onneksi superIpe vain kiltisti oli välittämättä asiasta ja hyppäsi yli.
Jatkoimme helpohkolla pysty - innari - pysty jumppiksella ja tulimme sitä muutaman kerran. Ipe oli niiiin super, se ihan itse teki tehtävän ja kuskin oli oikeasti vain ja ainoastaan istuttava kyydissä.
Jatkoimme sitten sarja - kapea este linjalle. Ja tässäkin kuskin tuli istua kyydissä. Ja sitten rataa - ja mainitaan nyt vielä, että kuskin tehtävä pysyi muuttumattomana. Tai no, kertaalleen piti etsiä vähän vatsalihaksia, mutta muuten.
Teppo totesikin hevosen olevan helppo, yksinkertainen ja kiva. Siis semmoinen otus millä kuski voi täysin keskittyä ratsastamiseen ja hevonen hoitaa kaiken muun. Esimerkiksi mun tehtäviin kuuluu siis ohjaaminen, radan muistaminen ja laukan hienosäätö. Ei mitään muuta. Ei siis todella mikään purista - rutista - vedä - kisko - säädä - käännä - tee sarja, vaan pelkkä semmoinen pikkuinen hereillä olo. Täydellistä.
Rata minkä hyppäsimme oli ehkä metrin, ehkä jopa hitusen yli. Kisoissa menemme sunnuntaina 90cm ja 100cm ja niistä selviytymistodennäköisyys on 100% jos kuski on vähääkään perillä tehtävästään.
Mitä tästä tunnista opin? - Suunnanvaihdot, taivutukset jne. normiohjelmaan - hevonen ei ole rehellisesti pohkeen ja ohjaan välissä. - Kokoa estettä KOHTI, älä kokoa ja sitten toivo että paikka sopii esteelle - Luota. Luota. Luota. Luota.
Jokainen ratsastaja kyllä tarvitsisi yhden superIpen.
Hevosrintamalla kuollutta - onneksi tästä tämä taas kohta lähtee rullailemaan kun Ipe tulee taas takaisin käyttöön. Bloggaaminenkin on luvattoman kuollutta - Orvokki näyttää lähinnä hirveltä, sen kehitysvaihe on ... mielenkiintoinen. Outi on taas söpö kuin mikä, mutten silti saa siitä kuvaa - se pelkää kameraa kuollakseen. Olen kuitenkin tietoinen tästä hiljaisuudest ja aion tehdä asialle jotain... joskus.
Lupasin näin kahden kuukauden hevosettoman ajan jälkeen käydä tänään ratsastamassa Nean Ipeä. Koska olin yötä kakkoskodissani, otin jo valmiiksi auton takakonttiin ratsastusvaatteet. Rassen omistajilta tulikin sitten viestiä, että ovat myös seurakilpailuissa Riihimäellä ja pyysivät radankävelyapua. Lupasin toki, on ihana nähdä Rassea pitkästä aikaa!
Kahden aikaan suuntasinkin kohti ravirataa ratsastusvaatteet päälläni, sillä ajattelin mennä suoraan ratsastamaan avunannon jälkeen Nealle. Rasse oli hyvä verkassa ja rata vaikutti helpolta. Neuvoin parhaani mukaan omistajan tyttöä ja kaikki vaikutti hyvältä. Kunnes piti hypätä rata.
Tuloksena oli kaksi piippausta ja pihalle. Olin ihmeissäni - tyttö ei ratsastanut lainkaan huonosti, hevonen vaan stoppas. Sainkin siinä idean - mitä jos minä starttaisinkin 110cm luokan Rassella tyttären sijasta? Heille se sopi, joten ryntäsin tuomaritorniin kysymään vaihtolupaa ja sen saatuani painuin laittamaan tarvikkeita päälleni.
Ensimmäinen ajatus Rassen selässä oli "APUA" ja seuraava "mihin mä olen oikein lupautunut"?. Tulin muutaman kerran jotain 50cm pystyä ja meinasin purskahtaa itkuun. En osannut alkuunkaan ratsastaa, en nähnyt etäisyyksiä, en tuntenut mitään yhteyttä hevoseen. Aikaa oli vain vartti ja olin totaallisen hukassa. Pahinta oli jännitys joka oli niin suurta, että se meinasi lamauttaa. Tiedättekö - kroppa tuntuu tottelevan viiveellä, hengitys ei meinaa kulkea ja se keskittyminen katoaa?
Kävin kävelemässä radan ja yritin vain rauhoittua. Muistuttaa itseäni että kykenin siihen viime vuonnakin. Että kykenen siihen nytkin. Että olen ratsastanut niin pitkään, olen niin taitava ja että kykenen siihen. Sitten kapusin takaisin selkään henkeäni haukkoen. Pakotin itseni ratsastamaan kuten olen oppinut ja lopulta isotkin hypyt lähtivät kulkemaan.
Siirryin hyvissä ajoin radalle, jotta kerkesin hieman ravailla ympäriinsä. Rasse meni heti lukkoon radalle päästyään ja kuikuili milloin mitäkin. Lopulta se kuitenkin rauhottui - juuri sopivasti ennen lähtömerkkiä. Rata menikin sitten yhdessä sumussa. Tottakai odotin, että hevonen stoppaa jollekin estelle, mutta yllättäen huomasin olevani uusinnassa - ja sen jälkeen jo maalissa. Nollana. Tuplanollana. Rasse meni kuten ennenkin - ei, vaan ME menimme kuten ennenkin. Toin sitä hyvään paikkaan, autoin ja tuin sitä radalla. Koin taas sen fiiliksen että olemme yhtä.
Tosin kunto meinasi loppua kesken ja haukoinkin henkeäni yllättävän pitkään radan jälkeen. Ehdottomasti pitää taas painua lenkille tai ylipäätänsä minne vaan, jotta saan tarvittavan kunnon itselleni.
Päätimme kuitenkin omistajien kanssa jatkaa jonkinlaista yhteistyötä - Rasse selvästi taistelee puolestani ja rakastan tuota tiikeriä radalla. Olen joutunut jopa myöntämään, että sillä hyppääminen on ihanampaa kun Kaisulla hyppääminen oli ja se on oikeasti iso asia! Rasse on parempi kuin elämäni hevonen ...
Jos kaikki menee nyt kuten suunnitellaan, tulen starttaamaan vielä kesän aikana toisenkin startin Rassella. En malta odottaa!
90cm rata meni kuitenkin todella hyvin ja olimme lopulta viidensiä tuplanolla radalla. Ongelmakohtia oli pelkästään uusinnan vastalaukat. Nekin johtuu siitä, että itse olen vähän menossa minne sattuu kun "kaasuttelen" ja Ipe yrittää pysyä jotenkin tasapainossa... :D
