Nastola 6.7

Suuntasimme viime sunnuntaina Nastolaan superIpen ja Nepsun sekä kuskini kanssa. Luokkavalinnat oli 90cm ja 100cm. Näiden pienten luokkien syynä oli se ettemme ole oikein Ipsun kanssa päässeet hyppäämään rataa emmekä treenaamaan kuten alkukaudesta piti.

90cm verryttely oli ... mielenkiintoinen on ehkä hyvä sanavalinta, sillä verkka verkattiin todella oudolla tavalla. Kävelijät kävelivät uran sisäpuolella, laukka ja ravi hoidettiin uralla ja hypyt tietty sisimpänä. Eli kävelevät jäivät aina kahden laukkaavan väliin. Lisäksi Ipellä on joskus tapana poikitella etenkin käynnissä (innostuu), joten oli suuri riski että olisimme meidän takapuolemme kääntäneet suoraan jonkun eteen. En tiedä valitanko nykyään turhasta verkoissa, kun tuntuu että olen ainut joita jotkut asiat häiritsee, mutta mä en todella halua oman hevoseni aiheuttavan vahinkoa muille - tai että joku potkaisisi Ipeä! Esimerkiksi, vaikka Ipe on maailman lunkein tapaus, en todella voi vannoa ettei se takapuoltaan käännä äkisti - jos siinä joku siis laukkaa 20cm päässä meistä, niin kumman vika se on ku joku meihin törmää?

90cm rata meni kuitenkin todella hyvin ja olimme lopulta viidensiä tuplanolla radalla. Ongelmakohtia oli pelkästään uusinnan vastalaukat. Nekin johtuu siitä, että itse olen vähän menossa minne sattuu kun "kaasuttelen" ja Ipe yrittää pysyä jotenkin tasapainossa... :D

hurjan kokoinen este Ipsulle

Esteet ovat meille kuitenkin "hieman" pieniä, joten päätimme jo 90cm jälkeen ettemme enää sitä starttaa. Ipe on kuitenkin niin varma otus ja Teppokin sanoi että on ok mennä 110cm seuraavissa kisoissa niin eiköhän sitä sitten pakko ole mennä sitä hurjaa korkeutta. Iik.

100cm verryttely tapahtui kentällä (syystä ei tietoa? Maneesissa ei saanut verrytellä, tosin joku oli siellä rysäyttänyt okseriin eli vissiin säännöt eivät olleetkaan kaikille...). Ipe tuntui ihan törkeen hyvältä, mikä jälkikäteen ajateltuna oli huono asia. Hevonen oli niin hyvä, että mulla jäi aivan täysin matkustusmoodi päälle, ja kun aloitime radan (ykkönnen ok), tuli kakkonen alas ryminällä. Vaikka tunsin jo kaukaa kuinka hevonen oli kuin perunamuusia, toivoin vain kovasti että se nousisi edestä pyhän hengen voimalla. Minun pitäisi oppia edelleenkin ratsastamaan Ipe niin rehellisesti pohkeiden eteen, että voisin vain pidellä narujen päästä kiinni radalla. Ja saada se tiputtamaan verryttelyssä kertaalleen. Heti pudotuksen jälkeen meno parani huomattavasti.

Videossa kummatkin radat saatu yhteen näppärästi näps vain.

Nyt seuraava koitos on tosiaan Tuomarinkylässä, ja voin sanoa että hirvittää ja paljon. En edes tiedä miksi, mutta kai se on tapani reagoida yhteen sun toiseen.

Painun nyt nukkumaan, huomenna on työpäivä 5/6, eli miltein tämäkin viikko takana ;) Hyvää kesää kaikille ja ottakaa kaikki sitä aurinkoa jotka voitte!

- Laura