Mitä kuuluu kun ei kuulu?

kipsi toimii vain asusteena ;)

Hengissä ollaan! Jotenkin...

Jalka on parantunut kuten pitää ja painoa saa varata noin 20-30kg askeleessa. Käytännössä siis jalka ottaa askeleen ja kädet vain tukevat askelta. Kipuja ei ole ollut. Kipsi vaihdettiin ja tikitkin poistettiin - leikkaushaava oli siisti ja mitään ongelmia tai takapakkeja ei ole tullut vielä ainakaan.

Entäs muu elämä? Niin mikä?

Olen katsonut modern familyn loppuun, frendejä monta kautta, aloittanut breaking badia ja senkin jo miltein päätökseen saanut... netflix siis on todella kovassa käytössä! Lisäksi olen ihan hurahtanut ns ruokahifistelyyn, eli siis olen oikein ottanut asiakseni perehtyä erilaisiin ruoka-aineisiin ja opetellut syömään "oikein". Oma fiilis on ollut älyttömän virkeä ja hyvä - suurin muutos on unen tarpeessa. Olen ollut aina ihminen joka tarvitsee sen 10h unta yössä, enkä välttämättä silti ole ollut virkeä päivällä. Nyt unentarve on selvästi pienentynyt ja olen virkeä 7-8h unilla!

Ruokailuni on mennyt tosiaan aivan uusiksi. Olen ollut koko elämäni ajan todella huono syömään aamupalaa ja kokenut fyysistä pahoinvointia esimerkiksi puurosta. Nyt vain päätin että on aika opetella sitäkin syömään ja hitsit että on hyvää! Puuro tällä hetkellä menee yleensä esimerkiksi mehukeiton ja mustikoiden kanssa - lisäksi aamupalalla on rahkaa ja ananasta tai mysliä. Nam! Olen myös kunnostautunut maitotuotteiden ja lisäravinteiden kanssa ja pyrkinyt D- ja C-vitamiinien lisäksi syömään purkista sinkkiä. Ruokavaliosta on nyt ollut karsittuna tammikuun ajan päihteet, kahvi ja kolajuomat - nyt myös uutuutena kaikki herkut ja mätöt on pannassa. Onneksi tätä kurjuutta ei kestä kun parisen viikkoa enää ;)

salaattia ja kalkkuna-tomaatti-pinaattimunakasta

katkarapu-jalapenosalaattia leivän kanssa

alkoholitonta skumppaa aulabaarissa ....

Treenaaminenhan on nyt ollut ihan säälittävän surkeaa reuhtomista - vähän käsitreeniä ja vatsaa. Kuitenkin motivaatio on hetkellisesti touhun suhteen kuollut kun ei esim. juoksemaan pääse ollenkaan, ja ei ole tietoa milloin seuraavan kerran pääsee. Toivotaan siis että paketista kuoriutuu ehjä nilkka...!

Kaiken huippuna on koulu, itsenäisen opiskelun tehtäviä on ihan hyvin ollut. Aika paljon diojen lukemista ja vähän asioiden ulkoa opettelua. Kaipaan jopa koulun penkille, niin tylsistyttävää on vain istuskella kotona.

yhden päivän koulussa kävin vähän sörkkimässä ystävän suuta...

 Tätä siis jatketaan taas vähän aikaa! Josko ite pääsis hevosia katsomaan joku päivä niin voisi kertoa mitä niille kuuluu.... Outi on ainakin suloinen, sen voin kertoa <3

xx, Laura

Kun elämä muuttuu hetkessä

Kivan dramaattista, mutta ei tää taida kovin paljon muuta olla. Uudenvuoden yönä tosiaan baarista kävellessä liukastuin suojatiellä. Sinänsä huvittavaa - olin ainut kellä oli talvikengät ja olin myös kaikkein vähiten ottanut. Silti se olin minä joka liukastui.

Nilkka vääntyi kipeästi jäädessä kevyesti alle. Joskus vuosia sitten samasta nilkasta meni nivelsiteet tiputtuani hevoselta seinää päin ja luulin nytkin niin käyneen, joten nilkutin kaverille 200m (ja kerrostalon kolmanteen kerrokseen) nukkumaan. Otin muutaman buranan ja laitoin kylmäpussia naureskellen epäonneani. Vasta aamulla aloin katsomaan mustunutta ja turvonnutta jalkaani tarkemmin, mutten silloinkaan uskonut olevan nivelsiteiden venähdystä pahemmasta kyse. Soitin varovasti vanhemmilleni että tulisivat hakemaan auton ja tunaroivan tyttären kotiin.

Vasta 2.1. menin ensiapuun kivun pahetessa. Tuomio oli ankara - jalasta "haarukka" (?) murtunut ja nilkka olisi leikattava. 3.1. odottelin aamusta asti HML osastolla leikkausta jota ei tapahtunut ja vasta neljäs päivä ensimmäisen kerran pääsin kursittavaksi. Niin. Ensimmäisen.

ystävät pelastavat aina <3 

Seuraavana päivänä lääkäri tuli ilmoittamaan, että nilkkaan oli laitettu liian pitkä ruuvi ja se hankaa rustoa. Pakko operoida. Uusi leikkaus oli 6.1. ja sillä kertaa operaatio onnistui ja pääsin kotiutumaan samana iltana. Hämeenlinnan osastolle suuret kiitokset hyvistä hoitajista ja loistavista kipulääkkeistä.

Nyt käyn koulua osittain etänä ja elämäni pyörii oikeastaan nojatuolista käsin läppärin voimin, onneksi on spotify ja netflix. Tässä ollaan niin suhteellisen pohjalla ettei voi kun naureskella tilanteelle.

Kuulumisiin!

- Laura

Juuri kun pääsin sanomaan....

Siis tätä epäonnen määrää ei voi enää edes sanoin kuvailla. Uudenvuoden yönä liukastuin pahasti ja nilkka murtunut. Tietoa ei ole vielä leikataanko vaiko ei, eikä parantumisesta.

Huhhuh. Hyvää alkuvuotta kaikille!

Joulun viettoa ja muuta mukavaa

dintsdints

Elämä vain neljän hepan kanssa on oudon tyhjää. Lisäksi hevosharrastus nyt edelleen junnaa pahemmin paikoillaan kun ikinä - varsat tuntuvat ontuvan vuoronperään ja Rowil joukon jatkona. Rowilille on syötetty nyt nivelravinteita ja sen kanssa yritetään löytää ratkaisua ontumiseen. Ja sitten on Dipton, jonka suurin elämäntehtävä on kaveerata parhaan ystävänsä Outin kanssa. Outista on tullut ihan älyttömän iso - ja söpö. Se on kasvanut ihan valtavasti ja on miltein Diptonin korkuinen jo 8kk ikäisenä! Toki se on paljon pienempi kuin Dipton muuten, mutta korkeutta ja jalkaa sillä ainakin on.

Muuten omaan elämään kuuluu hyviäkin uutisia! Pääsin hammashoitajapuolelle, eli onnistuin vakuuttamaan ihmiset pääsykokeissa hurraa! Vuoden verran on koulua jäljellä ja sitten on sekin hoidettu. Olen tähän mennessä saanut kaikki kolme työharjoittelua hoidettua arvosanalla 3 (korkein mahdollinen), eli hyvältä näyttää tässä vaiheessa opintojen laita.

Ja kohta synttärit kolkuttavat taas ovella! 20v tulee mittariin eli joudun sanomaan teinivuosille heihei. Muutenhan se ei elämääni vaikuta, mutta sitten saan myös ostaa ne viinat Alkosta enkä vain myydä ;).

Joulun vietin kotona perheen kanssa ja oli aivan ihanaa viettää kiireetöntä päivää! Tein oikein pitkän kaavan mukaan jalkatreeniä ja sitten söimme yhdessä. Itsehän en jouluruokia syö, mutta äiti oli onneksi tehnyt makaronilaatikkoa ja sen seurana oli kalkkunaa. Pukki toi tullessaan ihanan läppärin ja aktiivisuusrannekkeen, sekä muistikortin. Lahjoihin olin aivan supertyytyväinen, sillä pystyn nyt koulumatkalla tekemään koulutehtävät eivätkä ne jää illoiksi. Uudeksi vuodeksi suunnitelmat ovat vähän vieläkin auki, mutta uskon että asiat selviävät aikanaan.

Omassa elämässä on tapahtunut ehkä suurin muutos pitkään aikaan, sillä olen oikein tosissani innostunut kohottamaan kuntoani. Olen aina tykännyt treenaamisesta, mutta olen myös ollut oikein kunnon epäonnenlapsi ja miltein jokainen lihas on revähtänyt tai vastaavaa, eikä ikinä kunnollinen treeni ole jäänyt osaksi elämääni sen kummemmin ennen tätä hetkeä. Olen nyt kaksi kuukautta tässä liikkunut aktiivisemmin ja sen huomaa oikein kunnolla. Kiloja on ropissut monta, mutta suurin muutos on myös omassa jaksamisessa. Olo on heti tukkoisempi jos ei ole päässyt liikkumaan! Tarkoituksena olisi mahdollisuuksien mukaan ostaa salikorttia tai sitten painoja/vastaavaa kotiin, mutta kaikki aikanaan. Tavoitteena on ainakin vielä pudottaa ainakin 10kg, mutta etenkin voimaa haluan kroppaan lisää. Nöyrin mielin tätä kuitenkin toteuttelen, nimittäin niin 'helposti' kun kilot lähtivät niin ihan yhtä nopeasti ne palaavat takaisin. Ja kyllä, rakkauteni ruokaa kohtaan on suurinta ikinä <3

Ihania talvipäiviä kaikille lukijoille! Toivotaan että kerkeisin jonkun kivan videon kuvailemaan joku päivä :*

- Laura

Hyvästi Kaisu - elämäni hevonen!

25.3.1997 - 10.12.2014

†

  

kiitos
kun olit totta hetken
nyt mun täytyy tästä jatkaa
vierelläni teet loppuretken
vaikka se ois kuvitelmaa

Ganz Bunte. Kaisu. Saksaksi "melko värikäs" - liekö kuvannut luonnetta vai ulkomuotoa. Ne kuuluisat sukat. Ja ruunamainen olemus. Pantterin sydän - loputtoman rohkea ja leijonan mieli - niin periksiantamaton. Laskutaito kahdeksaan - Kaisu tiesi mitä uusinnassa pitää tehdä. Ja Kaisu myös tiesi mitä ei halunnut tehdä. Välillä ei sopinut neidille käännös vasemmalle, joskus pohkeenväistö oli käsittämätön. 

Kaisu on valehtelematta ollut yksi suomen hienoimmista junnuhevosista. Se vei minut maaliin noin 99% varmuudella kieltäen vain kerran yhdestä halli 130cm luokasta pihalle. Silloin prinsessani päätti ettei ruskea okseri ole hyppäämisen arvoinen.

maajoukkueleiri. Joku niiltä kolmelta vuodelta.

Kilpailin sillä ollessani 15-vuotias SM kilpailut ollen nuorin läpipäässyt. Kaisu oli tammamainen, mutta se ei pelännyt mitään. Sen mielestä pitkä vesi oli ehdottomasti parasta mitä esteradalle pystyi tapahtumaan - tai no, pelkästään uusinta sai sen enemmän villiintymään.

SM hanko 2010

Kaisu hurmasi kaikki ehdottomasti rohkealla luonteellaan, ystäväni tokaisikin sillä ratsastamisen olleen hänelle silmät avaava kokemus. Sen kanssa ei tarvinnut pelätä, riitti kun istui selässä. Automaatti se ei todellakaan ollut, ja puomin se otti jos kuski herpaantui hetkeksikään. Silti se taisteli aina ratsastajansa puolesta viimeiseen sekunttiin asti ja oli valmis mihin vain. Kaisu tiesi. Se vain tiesi olevansa uskomattoman hyvä ja vahva.

130cm. Olin neljätoista.

Kaisu lopetettiin aamulla 10.12.2014, sillä halusimme Kaisulle sen ansaitseman lopun. Kaisu antoi meille upean varsan kaiken muun lisäksi, enkä voi sanoa kuin KIITOS. Kiitos. Kiitos.

kellot tehkää meille aikaa nyt

kuulkaa meidän pienet hyräilyt

rakastan sua tänään enemmän

kuin koskaan ennen sen nyt käsitän

Hyvää matkaa rakkain. Lupaan pitää vauvastasi huolta.

<3

Söpöilyn yliannostus!

Pikakertaus - kävimme siellä kilpailuissa silloin hyppäämässä ristikkoluokan (Anssi) ja 50-60cm (Anssi & Rowil). Anssi hyppäsi aivan älyttömän hyvän ristikkoluokan - sen ensimmäinen estekilpailu ja se oli ihan kuin kotonaan! Ikinä ei olisi nelivuotiaaksi uskonut. 50-60cm Anssi hyppäsi myös ihan ok, joskin ensimmäisen esteen jälkeen se sano että kyseessä on aikaluokka jota en vain ymmärrä.... Tulos oli kuitenkin nolla, mutta rata olisi voinut olla vähä tasaisempi. Rowil oli kuitenkin aivan yliupea ja hyppäsi hienon nollan voittaen koko luokan. Sen kanssa pystyi tekemään niin pienet tiet kaahottamatta ettei ole tosikaan!

hevosellani on kiire - kunniakierroksella

Anssi oli seuraavalla viikolla (vai oliko yksi viikonloppu välissä... taisi olla, hyppäsimme kotona - hienosti tottakai!) laatuponikilpailuissa. Sijoitus oli surkealla radalla 2/4. Oikein ärsytti etten onnistunut todellakaan ratsastamaan laatua ponista irti, sillä se on ollut kotona niin uskomattoman hyvä. Kuitenkin kritisoisin hieman tuomareitakin, sillä heidän työnsä oli omaan silmään aika ala-arvoista - selvästi jännittynyt poni laitettiin hyppäämään liian isoa tehtävää. Tiedän toki ettei upea Anssi ota itseensä, mutta joku arempi poni olisi voinut ottaakkin...

Tänään vuorossa oli sitten Orvokin juoksutustreenien aloitus. Orvokki on ollut niin kiltisti etten tiedä mikä siihen on iskenyt - se tuulen mukana lähtevä potkiva hormonihirmu on kadonnut kokonaan kuvasta ja meille on saapunut herrasmies! Kuka myöntää vaihtaneensa mun varsan?

kuolaimet ovat väärinpäin kieroutuneen koulutusmetodin vuoksi - vahingossa siis! ;)

Outi pääsi myös irtohyppäämään muutaman rundin vähän "extempore" meiningillä. Se oli aivan ylihieno ja rohkea! Imi todella lujaa kujaan, ja enemmänkin piti treenata sitä että se jaksaisi pysy käynnissä kunnes on irti, kun sitä että mennäänkö kujaan vai ei. Sen kanssa suurin ongelma on pieni "rynääminen", mutta se on vain oikeastaan patoutunutta energiaa.

Kävin myös sunnuntaina katsomassa HIHSsissä World Cup luokkaa jossa ihana Juuli sijoittui kymmenenneksi! Olemme joskus Juulin kanssa olleet yhdessä maajoukkueleireillä ja olen sieltä asti seuraillut erityisen tarkkaan hänen uraansa. Ihana mimmi ja ihan käsittämätön lahjakkuus! Ja parasta oli vielä oma "dream team" top kolme, eli maailman ihanin heppa omaan silmään - Nino des Buissonnets, toisena suuri lupaus Fuchs ja kolmantena maailman parhain ratsastaja Pius Schwizer. On upeaa seurata rutiinia millä esimerkiksi Pius ratsastaa - hän tekee niin varmaa nollaa jokaisella radallaan!

Nyt jatkan muutaman koulujutun parissa ja jatkan Modern Familyn ja Gossip Girlin parissa iltaani. Palaillaan! :)

- Laura

Kyproksen lämmössä

Palaillaan taas kun suomeen palaan, joka tapahtuu ensi viikon tiistaina! Voittohan sieltä kilpailuista tuli muinoin, mutta sen postauksen aika on joskus.

Toivottavasti tuon lämmön tullessani takaisin!

- Laura