Ratsastuksen kuuluu olla hauskaa / Laura

Näin kiireen keskellä oikein pysähdyn miettimään mikä todella on tärkeää kun sitä aikaa vuorokaudessa on vain se 24h. Välillä tuntuu myös että ihmiset olettavat minulla olevan jotenkin erikoisesti esimerkiksi vaikka viisikymmentuntinen päivä - pitäisi käydä koulussa, ratsastaa hevonen, pitää tunteja, käydä töissä ja nukkua. Ehkä mielellään myös suihkussa ja nähdä kavereitakin... Ja sitten suututaan kun joudun sanomaan etten vain yksinkertaisesti kerkeä! Huhhuh...

Olen palannut taas Rowilinkin satulaan hömpöttelyasenteella. Haluaisin käydä starttaamassa sen kanssa jonkun pikkukisan jossakin, mutta toisaalta myös nyt voin vain omaksi ilokseni ratsastella. Bagira lähtee jo tällä viikolla, joten Rowil jää ainoaksi ratsastettavakseni. Todella hyvä siltä kannalta ettei minulla todella ole aikaa koulun ohella todellakaan liikaa - herään usein kuudelta ja olen koulusta takaisin noin 10-12h myöhemmin. Jos siihen lisää vaikkapa läksyt ja suihkun niin siihenhän se päivä jo hurahti mukavasti. On kuitenkin mukavaa kun koulussani on todella rentoa ja useimmiten kerkeän junamatkoilla tekemään kotitehtävät. Lisäksi olen mukavasti saanut työvuoroja töistä jotenka köyhtymään en kerkeä.

Ratsastukseen on kuitenkin palannut se riemu mikä kauheimmilla talvipakkasilla jäätyi tyystin. Rowil on kulkenut todella hyvin muutamalla kerralla ja pienet esteet vain saivat sen villiintymään enemmän. Muistin taas miksi pidin sitä niin herkkänä otuksena - pienikin heilahdus jalalla tai edes ajatus eteenpäin menosta sai sen ampuilemaan pitkin poikin maneesia pukkien saattelemana. Nauraa käkätin selässä enkä edes saanut itseäni hetkeen koottua.

Paljon jatkamme lihastreenien ja rennon hölkyttelyn merkeissä. Toivottavasti pääsisi taas hangille laukkailemaan!

- Laura