Jo etukäteen pahoittelen alussa kuvien vähyyttä - oma koneeni posahti joskus vuonna 2008, ja KAIKKI kuvat siihen mennessä katosivat kuin tuhka tuuleen koneeltani. Näin ollen "pikku Laura" Diptoninsa kanssa on vain kuviteltava suurimmaksi osaksi.
Aloitin ratsastuksen Tahko Areenalla. Tahkolle päädyimme äidin kanssa sattumalta - se oli lähin ratsastustalli mökkimme kannalta, ja äiti meni ja varasi meille kahdelle paikat. Toki se, että hänen itsensäkin pitäisi ratsastaa, tuli hänelle suurena yllätyksenä.... Olin silloin noin seitsemän vanha, mutta jo ensimmäisen viikon lopussa laukkasin hevosilla. Ja elämäni toisen tunnin ikinä menin Diptonilla ;) Tosin silloin se liikkui niin laiskasti eteenpäin ja kiskoi ohjista, että itkua tunkien päättyi se tunti. Sieltä menimmekin ostamaan puutarhahanskat seuraavan päivän koitoksia varten.
Vähän yli vuoden ratsastettuani aina lomilla käski opettajani minun etsiä ratsastuskoulua myös Helsingistä, missä asuimme silloin. Päädyimme Peikin ratsastuskouluun (
klik!), jossa ratsastinkin seuraavat kolme vuotta noin kaksi kertaa viikossa. Ikäraja oli siellä 11v silloin normaalitunneille, mutta opettaja lupasi katsoa ratsastustani, ja ilmeisesti minun (9v) räpellykseni oli tarvittavan hyvää, sillä päädyin ensin koulutunneille ja siitä myös lisäksi estetunneille vuotta myöhemmin.
 |
| Peikin ratsastuskoulu |
Kävin aina lomilla Tahkolla ratsastamassa, ja yhden leirin torstai iltana soitin isälleni ja sanoin haluavani hevosen. Ikää minulla oli silloin 9v. Vaikea sitä vieläkään on käsittää, mutta vanhempani päättivät ostaa minulle hevosen, jotta voisin harrastaa vielä enemmän ratsastusta. Ennenkuin moititte vanhempiani edesvastuuttomiksi, ottakaa huomioon että meillä oli
1. rahaa maksaa hevonen ja sen hyvä ylläpito, sekä ostaa ensitöiksemme traileri vaikka tarkoitus oli vain harrastella kotitallilla (eihän nyt Laura voisi kisoihin mennä!)
2. nöyryyttä kysyä apua
3. "ammattilaisia" ympärillämme
4. halua kehittyä valmennuksessa
Näin ollen päädyin ensin hölköttelemään ympäri maneesia seitsemän kertaa viikossa Diptonilla (tilastoheppa, syntynyt -89 eli nyt 23v :)). Ratsastin myös samalla yhä Peikillä, jotten jäisi vaille muita hevosia. Tallilaisemme kuitenkin kannusti minua kilpailuihin, jotenka lopputulos oli seuraava: HYL HYL HYL ...
Dipton ei tahtonut. Ei. Koska kuski oli ihan avuton typerys, niin hylättyhän sieltä kuului useasti. Kerran kielsin yhden radan aikana 17 kertaa. Kunnes yllättäen sisuunnuin, ja ..
... siellä sitä mentiin! Ei toki hyvin, ja useimmiten Dipton määräsi vauhdin ja minä suunnan, mutta mentiin kuitenkin. Sijoituimme lähes aina seurakilpailuissa, ja aluetasollakin muutaman kerran. Dipton oli maailman parhain opetusmestari - vaikkei se osaa laukanvaihtoja, se hyppää aivan kaiken kunhan vain kuski on menossa mukana. Se rakastaa hyppäämistä ja kääntyy pennin päällä. Etenimme sen kanssa 110cm tasolle asti, missä parhain tuloksemme oli 4 virhettä.
Kohtalo kuitenkin puuttui peliin. Diptonilta hajosi jänne 2007, ja sen ennuste palata radoille sille tasolle mihin olimme edenneet oli olematon. Jo aiemmin oli muhinut mielessä uuden hevosen osto, jolla voisi kilpailla ja edetä vielä pidemmälle, jotenka asiaa lähdettiin toteuttamaan. Kuitenkin kahden hevosen pito Helsingissä olisi niin vaikeaa ja kallista, että päädyimme myös muuttamaan nykyiseen kotiimme tuolloin. Silloin tuli Kaisu, josta kerron enemmän
TÄSSÄ postauksessa. Kaisun kanssa pääsin 130cm tasolle kansallista hyppäämään ja olin kolme vuotta maajoukkueleireillä. Voin miltein varmuudella sanoa, että se oli yhtä elämäni parasta aikaa. Eniten kadun sitä etten osannut tarpeeksi arvostaa sitä silloin, mutta tehty mitä tehty.
Kaisu oli... no enempää tai vähempää sitä sanomatta, niin elämäni hevonen. Onhan se toki hyvässä kunnossa, ja joka päivä saa sen pääpuskuja väistellä (myös sen pravuuri - ottaa vauhtia ja mottasta ihmistä....), ei se enää kilpailemaan tule isolla tasolla.
Vuosi Kaisun jälkeen meille tuli Rowil myös Miksulta. Hevonen oli aivan tyystin erilainen kuin Kaisu - kuuma, varovainen ja äärimmäisen kiltti. Rowil oli meille tullessaan ... hermoraunio ei ole ihan oikea sama, mutta suunnilleen. Rowil pelkäsi kaikkea ja kaikkia, ja saattoi pelkästään lentää ilmaan sen vuoksi että ruoho kääntyi väärään suuntaan. Muutos on kuitenkin silmin nähtävä, sillä nykyään hevonen on aivan yhtä kiltti kuin koira - se seuraa kiltisti perässä ja tottelee pienintäkin käskyä. Se on hyvin herkkä ratsastaa, ja osaksi myös hyvin kuuma ja vahva, mutta sen varovaisuus on sen valttikortti. Kilpailin sen kanssa paljon 120cm tasolla, ja varsinkin aikaluokissa sijoituimme monesti.
Onnea ei kuitenkaan hevosten jalkojen suhteen meillä ollut. Sekä Rowil että Kaisu ovat kärsineet jalkaongelmista. Kaisulla niitä osattiin odottaa, mutta Rowilin syytä on ollut vaikea selvittää - sen ontumista on hoidettu niin jännevammana kuin kaviopaiseena, lihasrevähdyksenä ja minä milloinkin. Lopulta kuitenkin selvisi, että luultavimmin sen ontuminen on aina johtunut kaviopaiseista, ja nyt hevosella on ollut pohjalliset muutaman kuukauden. Rowil astutettiin kesällä 2012, jotenka ensi vuodeksi sieltä toivotaan myös varsaa.
Entäs nyt?
Tällä hetkellä kaikki kolme hevosta edelleen on meillä.
Rowil on kantavana, ja jos kaikki menee hyvin, tulee se minulle takaisin kilpailukäyttöön varsan jälkeen.
Kaisua yritetään yhä saada tiineeksi, mutta jos se ei tule kantavaksi, jää se viettämään yhä eläkepäiviä laitumelle Diptonin kanssa. Jos niiden kunto heikkenee, saavat ne laukata taivaslaitumille, mutta nyt ainakin vauhtia piisaa kummallakin, joten siihen ei ole tarvetta.
Entäs Laura nyt?
Kilpailen yhä Tellulla välillä, ja ainakaan vielä ei ole mitään syytä ollut diiliä lopettaa. Lisäksi minulle tulee kokeiltavaksi ylläpitoa varten yksi hevonen torstaina, joten katsotaan mitä siitä tulee! :)
Kysykää ihmeessä jos jotain unohdin sanoa, ja haluaisitte tietää lisää :) !
- Laura
ps. anonyymi joka sanoit minua ihkupissikseksi - olisitpa nähnyt kuvat mitä äsken koneeltani löysin! Pakko myöntää että aikamoinen teinilapsi olen joskus ollut :D !
