Olen myös yrittänyt alkaa liikkumaan ratsastuksen ohella - joskus aikoinaan kävin uimassa ja kuntosalilla koulun, ratsastuksen ja kavereiden ohella, mutta sitten ne jäivät kun piti vähän löysätä elämässä. Nyt olen käynyt aamu-uinnilla, pelaamasta sulkkista ja juuri tulin ulkojäiltä. Olen vain todennut olevani niin rapakunnossa, mutta myöskin surkea kaikessa ettei kilpailuviettini oikein pidä siitä. On vaikeaa kuvailla sitä tunnetta kun haluan jo luovuttaa ennen aloittamista vain siksi etten ole ammattilaistasoa jossain sulkkiksessa? HALOO olen niin huono kyllä...
Koulussa sujuu oikein mallikkaasti, olen siellä yrittänyt ahkeroida mahdollisimman paljon motivaation vuoksi (ja sen ylläpitämiseksi). En halua jättää tehtäviä roikkumaan viime tippaan, mitä tein vähän lukiossa. Nyt olenkin jo viikkoa aiemmin saanut kaikki tehtävät lähestulkoon tehtyä, ja kohta ajattelin tarkistaa kansioni läpi ettei sinne varmasti ole mitään tekemätöntä jäänyt. Huikeaa!
Hyviä pakkasia kaikille,
Laura
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti