Heräsin aamulla kello 8.00. Hyi.
En ole herännyt aikoihin tuohon aikaan, tuntui oikeasti vaikealle herätä. Onneksi tarvitsi vain haroa meikkipussi lattialta ja ruveta meikkaamaan. Katsoin samalla facebookin ja blogit iPadilta läpi ja laitoin lopulta myös youtubesta vähän musiikkia viihdykkeeksi.
viikonloppuna sitten sain otettua vähän mustelmaa polviin ..... |
Projektin päätyttyä laitoinkin jo päälle ratsastusvaatteet ja pääsin syömään aamupalaa namnam
En ole vielä esitellytkään housujani! Niistä pitäisi tehdä vielä parempi postaus - olen meinaan aivan rakastunut! Eurostarin (!!) blingbling housut jotka sädehtivät metrien päähän. Ainut kriteeri oli se että blingiä pitää olla. Ainut hassu puoli housuissa on se että ne ovat todella pientä mitotusta - olen kokoa 38 yleensä, nämä ovat kokoa 44!
Hevonen lastattiin noin puoli kymmenen aikoihin traileriin. Ensin harjasin vähän sen häntää ja ylikasvanutta harjaa (missä on mun sakset ...!). Sitten matkaan ja kohti Tepon tallia ja kohti ilmaista valmennusta! TUUR järjestää aina joka vuosi kisaaville ratsukoilleen ilmaisen valmennuksen. Tällä kertaa tunnin veti Teppo ja meni kyllä todella hyvin. Rata oli lopuksi noin 125/130cm ja viimeinen okseri noin 140cm.
rakas talliorjani ♥ |
Valmennuksesta suuntasimme takaisin kotiin ja lähdin poikaystävälleni. Iltapäivä menikin ensin nukkuessa päiväunia ja sittemmin ulkoiluttaen koiraa aurinkoisessa ulkoilmassa. Lopulta myös päädyimme vuokraamaan leffan (American Pie) ja hankkimaan herkkuja. Kotiin tulin vasta vähän vaille puolenyön kun herätystä ei seuraavana aamuna ollut.
Kaikki kuvat on otettu kännykälläni (Samsung Galaxy S II plus ♥), joten laatu on sen mukainen. Myös jos vain haluatte niin toteutan mielelläni jatkossakin tämän tyylisiä postauksia - myös videolla!
- Laura
noi eurostarit on italialaista kokoa
VastaaPoistanormi 38 = 42
40 = 44
42 = 46
jne
No se selittää :D Mietinkin vähän että olempas pullahtanut kokonaan!
Poista- Laura
Superkiva postaus ! :)
VastaaPoistaKiva jos tykkäsit :)!!
Poista- Laura
Tee postaus susta ja sun poikaystävästä!!! :))
VastaaPoistaMitä semmoiseen postaukseen teen :o siis esittelen lempi ruuan ja kengännumeron vai mitä ? :D
Poista- Laura