Maailman paras pikkuheppanen!

Torstaina pääsin poneilemaan pitkästä aikaan kun Paula toi poninsa loikkimaan meille. Kyseessä oli 5-vuotias ruuna 'Gigolo', joka oli hypännyt parisen kertaa kotona, muttei "oikeita" esteitä kertaakaan aiemmin. Vähän jännityksellä odottelin miten sujuu ylipäätänsä millään muulla ratsastus kun tutulla ja turvallisella Rowililla, etenkin kun kyse oli ihan uudesta tuttavuudesta. Poni onnistui silti heti olemaan ehdottomasti mukavin nuori millä olen ikinä mennyt. Sen liike oli hyvin iso ja näyttävä ja siinä oli ihan valtavasti laatua. Lisäksi se oli äärimmäisen selväpäinen - se ei kertaakaan pöljäillyt mitään, yrittänyt kieltää tai muuten käyttäytynyt huonosti. Ja vaikka se oli vain 135cm korkea, sen laukka oli lähes hevoslaukan mittaista.

Kerran Gigolo nappasi yhden puomin mukaansa kun ajauduimme liian lähelle pystyä. Olin varma, että reaktiona se seuraavalla kerralla pitäisi polkea esteestä - ja mitä vielä! Poni oli ihan tilanteen tasalla ja keräsi vain nopeammin kinttunsa. 

Sen hyppy oli niin hieno ja laadukas, että uskalsin hypätä noin 80cm pystyn pari kertaa ja se ei tuottanut mitään ongelmia. Olisipa kaikki otukset yhtä mukavia <3

Poniheppa on myös myynnissä, eli jos joku nyt itselleen kaipailee karvakorvaa niin hihkaiskaa :)

***

Itsellä on rästissä mm Ri-Ran kilpailujen raportti ja kaikkea muuta, mutta nyt on minun taas syöksyttävä Helsingin suuntaan, jotenka jääköön se jollekin toiselle päivälle. On se rankkaa kun on niin paljon menoja ;)

- Laura

RiRa 12.7. ja muuta liibalaabaa

Oh kuinka aika vieriikään eteenpäin kun on tekemistä... ensimmäinen vapaapäivä sitten kymmenennen päivän.

Olen tässä kesän ajan ollut lähikaupalla töissä, mutta sen lisäksi sain mahdollisuuden tehdä parin viikon sijaisuuden hammashoitajalla oman alan töissä. Oli todella antoisat ja upeat kaksi viikkoa, ja sain paljon vinkkejä ja tietoa käytännön asioista, hyviä kontakteja ja etenkin kokemusta! Toki pari rankkaa 14h työpäivää verotti hitusen voimia, mutta ne kävin onneksi reivaamassa takaisin Summersound festivaleilla - Alesso oli uskomaton ja Ummet Ozcan aivan huikea! Pieni reivihiiri asustaa kyllä niin visusti minussa ettei ole tosikaan.

Hevosasiat rullaavat yhä oikeastaan samalla tavalla kuin ennenkin. Outi on hillittömän iso (varmaan 160cm kohta...) ja Orvokin kaula paksunee paksunemistaan. Kummatkin ovat saaneet vähän massaa kerätä talven varalle, ja muutenkin laiskotella laitumella. Dipton myös on ja lihoo. Itse kävin nappaamassa napakorun masuun roikkumaan myös.

Rowil pääsi taas käymään Riihimäen raviradalla kilpailuissa pari viikonloppua takaperin. Luokkavalinnat oli 90cm ja 100cm pitkän tauon vuoksi, sillä töiden takia sekä ratsastaminen että kilpaileminen olivat olleet tauolla parisen kuukautta. 90cm luokka meni tavallisen tapaansa - Rowil oli huikean hyvä ja ratsastin aikaa reiluhkosti. Uusinnassa valitettavasti tuli kauden eka kämmi kun jäin liikaa ratsastamaan taaksepäin ja otimme ihan turhan puomin, Tietenkin taitaa olla sanomattakin selvää että aikamme oli luokan nopein ;)

100cm Rowil oli ihan huikean hyvä ratsastaa. Edellinen ratsukko teki tuplanollan ja erittäin nopean uusinnan, joten tiesin että kaasua pitäisi kääntää jos edes kolmen parhaan joukkoon mielisi. Rowil hyppäsi ihan äärettömän hyvin ja uusinnassa liikkui todella hyvin isoo laukkaa eteenpäin. Harmiksemme jäimme 'vasta' toisiksi, mutta Rowil suoritti niin hyvin ettei kyllä harmittanut yhtään. Tammamamma on kyllä ihan huikean hyvä tällä hetkellä!

Nyt kesä jatkuu vielä Weekend Festivalien parissa, parin kilpailun ja laivareissun merkeissä. Tosin kun laivareissu koittaa on myös koulut alkaneet - hei milloin ne kuuluisat helteet alkaa?!

Lisäksi on suunnitteilla yksi ihan huikeanhuikea juttu, mutta siitä laitan sitten lisäinfoa jos asia toteutuu. Kannatan aina negatiivista lähestymistapaa kaikkeen niin ei ainakaan pety!

- Laur

RiRa ja KumRa - voittojen päivät

Voittokulku jatkuu Rowilin kanssa. 10 starttia. 5 voittoa. 4 kakkossijaa. 1 kolmossija. 

RiRalla ensin hyppäsimme 90cm ja 100cm. 90cm luokasta lähdin kylmän viileästi tavoitteemaan voittoa, sillä siitä saa Hallahuhta cup pisteitä, joita nyt ajattelin alustavasti metsästää tällä kaudella. Autoin jo ennen omia luokkiani 'ponilastani', joka voittikin 70cm luokan. Itse lähdin radalle innokkaalla, mutta myöskin äärimmäisen herkällä Rowililla, joka sitten tekikin työtä käskettyä ja voitti luokan hienolla kuuden sekunnin erolla toiseksi tulleeseen.

100cm oli ensimmäinen 'isompi' luokka vuosiin, joten päätin ratsastaa rauhassa ja antaa Rowilille hyviä kokemuksia isommiltakin esteiltä, jotta sen itseluottamus nousisi myös isommilla esteillä. Uusintaan kuitenkin päästyäni ratsastin vähän lyhyemmillä teillä ja pääsimme lopulta kolmansiksi. Rowil oli ihan huippu!

KumRalla luokkina toimi samat 90cm ja 100cm. Ponilapsi hyppäsi 70cm ja 80cm (voitti kummatkin) ja itse pamautin vielä potin pöytään voittaen 90cm ja 100cm - voitimme siis kaiken mitä voitettavissa oli!

90cm radankävelyssä katselin jo esteiden olevan aika kookkaita, mutta koska kuitenkin luotan Rowilin hyppyyn niin paljon, en kokenut sitä ongelmaksi. Starttasin luokan viimeisenä ja tiesin luokan johdossa olevan menneen aika kovaa, joten jouduin ratsastamaan tosissaan aikaa. R kuitenkin teki työtä käskettyä ja kaasutteli luokan voittoon.

Luokan välissä Rowil käveli kiltisti äidin kanssa ympäri kilpailupaikkaa ja odotteli nätissä auringonpaisteessa. Se on niin helppo hevonen, ettei helpompaa voi olla. Metrin radan käveltyäni nousin selkään ja verryttelyssä hyppelin pari estettä, jonka jälkeen starttasin verryttelyryhmän ensimmäisenä. Rowil teki nollan ja oli näin ollen mukana uusinnassa. Uusinta oli aika reilun kokoinen (en olisi paria estettä enää edes 110cm luokitellut...), mutta ei silti tuottanut korkeuden puolesta ongelmia. Voitimme toiseksi tulleen reilulla sekunnilla, ja nappasimme todella viidennen voittomme tälle kaudelle.

Nyt kuitenkin äärimmäisen hyvin alkanut kilpailukautemme joutuu katkeamaan, sillä olen töissä oikeastaan 100% viikonlopuista - poislukien juhannuksen, josta tein vaikean päätöksen ja päätin kilpailujen sijasta lähteä Himokselle bailaamaan. Uskomatonta oli kyllä, että kaltaiseni bailuhiiri vietti yhden unettoman yön pohtien lähteäkkö vaiko jäädä kotiin heppailemaan!
Kun kuitenkin saan taas työlistat käteeni, etsin vaikka väkisin kilpailut jos vapaapäiviä on viikonloppuisin - tai kisoja viikolla!

Vielä on minihehkutukset annettava Rowilille. Ei voi olla olemassa noin helppoa (ja kaunista ja kilttiä) otusta, joka seisoo trailerissa ihan hiljaa, on vaikka lapsen talutettavissa ja on radalla pieni taisteleva pantteri. Tämän hevosen kanssa harrastaminen on puhdas nautinto!

- Laura

Ei se mistä on lähdetty vaan se mihin on tultu

Mietin todella pitkään uskallanko kirjoittaa tämän postauksen. Uskokaa tai älkää, olen antanut tämän(kin) muhia täällä arkistoissa kuukauden verran ennen lopullista julkaisua, koska aihe on tietyllä tapaa hyvin "intiimi". Lisäksi on hyvä mainita, että tämä on minun "tarinani" ja siis kenenkään ei kannata hötkähtää asiasta suuntaan tai toiseen tämän vuoksi.

En ole koskaan uskonut juurikaan urheiluun ulkonäön vuoksi. Tai ylipäätänsä minkään vuoksi. Olen ollut aina aika tapaturma-altis, ja siis toisinsanoen joku paikka ollut revähtänyt, venähtänyt tai muuten vaan poissa pelissä. Tai sitten minulla on ollut kevät/kesä/syksy/ympärivuotinen flunssa, jonka vuoksi liikkumiseni on aina rajoittunut pelkkään ratsastukseen. Toki joskus olen uinut / saleillut / juossut tms, mutta olen aina tykännyt enemmän ruuasta kun liikkumisesta. Lisäksi kun itsetuntoni on mitä on, enkä ole ikinä välittänyt muiden mielipiteistä, en ole kokenut urheilua kovin tärkeänä. Joskus tokasin jollekin terveydenhoitajalle hänen kommentoidessaan painoani, että hän voi minun puolestani paasata vaikka tunnin, mutta en tule elämäntapojani muuttamaan, eli helpommalla selviää jos jatkaa vain työpäiväänsä. Olin ihan ok sen kanssa, että olin plussapallon muotoinen.

Kuitenkin viime syksynä erotessani "pitkästä" parisuhteesta halusin elämääni jotain uutta. Minulla on tapana aina heittäytyä asioihin ns täysillä, ja tällä kertaa se oli sitten kuntoilu. Sekä vanhempani että kaverini (ja myös minä...) epäilivät innostuksen menevän ohi noin viikossa, mutta päätin että etenen päivä kerrallaan ja etenkin se että jos innostus loppuu niin sitten se loppuu thats it.

Tästä on nyt noin puoli vuotta. Tästä on nyt -25kg. Tästä on monta epäonnistumista, yksi murtunut jalka, monta itkupotkuraivoa, monta lenkkiä, monta vatsalihaspuserrusta. Monta cheatmealia, monta rahkapurkkia ja vielä enemmän katkarapuja ja kalkkunafileitä. Olen monta kertaa kerennyt heittää hanskat tiskiin ja manannut koko urheilun alimpaan kastiin kun hyvästä yrityksestä huolimatta paino vain nousi tai lihakset tuntuivat olevan niin väsyneitä, ettei treenaamisesta tullut mitään. Silti koen onnistuneeni. Ja mikä parasta, innostus on yhä läsnä. Ei tietenkään jokainen päivä - en heräisi ikinä aiemmin töihin aamulla vain keretäkseni aamulenkille. En ikinä jättäisi yhtiäkään bileitä väliin urheilun takia.

Mutta mikä parasta, olen oppinut aivan hirveästi tässä puolen vuoden aikana itsestäni ja kroppani toiminnasta! Minulle soveltuu parhaiten proteiinipitoinen ruokavalio suhteellisen maltillisella rasvaosuudella. Lasken tarkkaan kaloreita ja ravintoarvoja ruuastani - kutsuttakoon tätä hifisteltyksi. Toki voin yhä syödä ruokia niitä sen enempää pohtimatta, mutta sitten tietoisesti pidän kevyempiä päiviä perään. Rakastan sitä keveyden tunnetta minkä olen löytänyt ruokailun kautta. Ruuat jotka ennen eivät todellakaan olleet suosikkejani saavat aivan uuden arvon nyt silmissäni - esimerkiksi vihreät pavut, pinaatti ja banaani nam (ei yhdessä kylläkään...)! Nyt jätin ruokavaliostani laktoosilliset rahkat ja laktoosillisen maidon pois, ja olen joutunut taas paneutumaan tarkemmin siihen mitä suuhuni laitan. Olen huomannut lukemaan milloin kroppani voi huonosti ja turpoaa (esimerkiksi vaikka juuri skyr rahkasta) vaikkei sinänsä sitä muut näkisikään tai huomaisikaan.




Jokainen päivä odotan sitä kyllästymisen tunnetta tai odotan että päätän lopettaa koko touhun. Silti pieni toivo minussa sentään elää, että tämä jäisikin elämäntavaksi. Viihdyn niin paljon paremmin tämän kropan kanssa, kuin sen kanssa mikä oli viime kesänä.

Tavoitteena on vielä hilailla kroppaa suunnilleen 8kg kevyemmäksi, mutta jo viiden kilon jälkeen ajattelin käydä rasvaprosentin mittauttaa, sillä se kertoo kiloja enemmän. En kuitenkaan suostu tässäkään ottamaan paineita mihinkään suuntaan. En välitä vaikka peppuni ei ikinä tulisi olemaan hyvin kyykätty tarakka tai vatsalihakseni eivät piirtyisi näkyviin. Ainoastaan väliä on sillä millaiseksi itsensä tuntee - kuinka haluaisinkaan voida sanoa nuo sanat itselleni viiden vuoden taakse!

Huomioitavaahan tässä on myös se, että muutos on tehty täysin kotioloissa - kertaakaan en salilla ole käynyt. Pari kertaa olen käynyt uimassa, muuten kilot on jätetty ihan neljän seinän sisään noin suunnilleen.

Tälläistä tällä kertaa. Ensi kerralla jotain muuta ;)
Kommentoikaa / hehkuttakaa / haukkukaa / kehukaa / sana täysin vapaa

- Laura
ps hyvveee vähälumista kesää, sinne jäätyy

Jokera ja Imra - ruusukkeita sataa!

Parit kilpailut tiivistetysti...

Ensin oli Rakella 70cm ja 80cm luokat Rowilin kanssa. Ilma oli kamala, kylmä ja räntää visko niskaan. Pohdin todella pitkään siellä kylmässä värjötellessä, että onko tämä oikeasti tämän arvoista. Noh, oli se sitten loppujenlopuksi - tuloksena kaksi 0-0 rataa ja toiset sijat kummastakin luokasta. Ja palkinnoksi muun muassa keksipaketteja. Nam?!

Toiset kilpailut olivatkin sitten Imralla, ja siellä luokkina 70cm ja 90cm. 70cm menikin ihan putkeen ja Rowil oli tapansa mukaisesti ihan älyttömän hyvä. Vähän toki piti pörhistellä pinkkejä kaaria esteen alla ja saimme kuulemma vähän yleisöltä naureskelua kun Rowil oli ihan pyörtymisen partaalla. Radalla kuitenkaan hevonen ei enää sitä sitten vilkuillut vaan kipitti voittoon. 90cm oli pitkälti samanlainen, osa esteistä alkoi olla jo ihan esteen kokoisia. Rowil irtosi selvästi paremmin maasta ja alkoi olla jo vähän viritetyn tuntuinen - tästä luokasta komea kakkossija. Vähän oma ratsastus oli hitustelua ja tyrkkimistä, mutta onni on kiva hevonen.

Seuraavat kilpailut ovatkin sitten Hämeenlinnassa sunnuntaina  - luokkina 80cm ja 90cm. Toivotaan että sama vire jatkuu - vaikka joskushan sen takapakinkin on tultava! Parhaamme silti yritämme. Rowilin kanssa kuitenkin radalla on aina "lajin helppous viehättää" - tunne, sillä se on vain yksinkertaisesti niin "käteen sopiva" tapaus!

Jos kuitenkin nyt hyvä onni jatkuu, on tarkoituksena jatkaa kilpailukautta suhteellisen säännöllisesti ja nostaa luokkia pikkuhiljaa kohti ihan 110cm tasoa. Heitin jo vähän puolivitsillä osallistuvani nuorten aluemestaruuksiin, mutta onko se toisaalta niin kaukaa haettua jos vire jatkuu?

Noh, kevään jatkoa kaikille - palaillaan!

- Laura

ps kävin virossa. Kiinnostaako ketään mitä sieltä nappasin mukaani? vinkkinä - ei ollu muute heppailuun liittyvää lainkaan.

Kyvyt esiin 5.4.

Tänään kävimme Sammaliston tallilla Orvokin kanssa. Ilman äksidenttiä ei tätäkään reissua selvitty - lastauksen pieni vastahankaisuus koitui otsani kohtaloksi ja näytän Harry Potterin ja Lauri Tähkän sekoitukselta lukon perän upottua otsaani. Ups?

Loppuhyvin kaikki hyvin - poni saatiin traikkuun ja otus Samppiin. Pyörittiin hetken aikaa pihalla (tai siis heppakuiskaaja Paula pyöri Orvokin kanssa) ja sitten pääsimme maneesiin. Orvokki oli niin hieno! Arvostelu oli mitä osattiinkin odottaa - kiva hevonen, hyvin valmisteltu. Kapasiteetti ok, tekniikka ok, mutta ponnistus vähän ns laiska. Toisaalta veikkaan Orvokin olevan vaan niin fiksu, ettei se jaksa oikein kauheesti kipinää ottaa kun vähemmälläkin pääsee yli.

Seuraavan kerran tapahtuu 26.4. samoissa merkeissä. Huomenna piti kisoihin lähteä, mutta koska otsa liimattiin kokoon niin ne huvit nyt jäävät välistä.

Hyvää pääsiäistä kaikille!

- Laura Keistinen

Pilates? oh I thought you said pie and lattes

"selfieiden runsas lukumäärä saattaa kieliä psykoottisuudesta tai narsismista"

Tässä viikonlopun aikana kerkesin jo vähän ottaa Rowilia takaisin käyttöön ja hypyttää kakaroita. Outi oli ihan superhieno ja hyppäsi kujaa hyvin, Orvokki hoiti homman kotiin pystyllä oikein mallikkaasti, mutta arasteli okseria yllättävän paljon. Toivon, että se kehittyy reilusti vielä ennen Kyvyt esiin tilaisuutta ja jättää turhan jännityksen sitten kotitallille. Hyppykaari sillä on hyvä, joskin vähän suputtaa takajalkoja turhan paljon.

Rowil on osottautunut taas oikein kivaksi kuljettimeksi. Pystyn jo ratsastamaan saapas jalassa (hinkkaa arpea vain vähäsen) ja housutkin istuvat niin kivasti tämän pienentymisen myötä - vielä 5kg jäljellä! Kävin viikonloppuna myös uimassa, lenkillä ja vähän kuntopiireilin kotona, eli olen kerennyt ihan hyvin panostaa vain itseeni.

Olen ihan fiiliksissä keväästä ja toivon niin kovin että takatalvi tajuaisi pysytellä kaukana nyt Suomesta (toivettani ei vissiin ole kuultu jos sääennustuksia katsoo....). Mitä enemmän aurinko paistaa, sitä parempi fiilis on. Lenkille oikein janoaa kun aurinko porottaa ja metsä tuoksuu! Tänään jouduin jo pakkasessa kiskasemaan aamulenkin - kiukutti törkeesti kun naama jääty!

Suunnittelin jo ilmottautuvani Rowililla Raken kilpailuihin ensi viikonloppuna, mutta sitä pitää vielä harkita. Hevonen on ok, mutta treenikertoja on toki aika vähän alla. Tosin kuinka paljon sen kanssa pitäisi treenata 80cm luokkaa varten?

Linkki rowilin hyppyihin - sama video löytyy myös siis instagramista nimellä laurakeistinen

Pidemmittä puheitta itse lähden vielä tästä aamu-uinnille - illalla odottaakin taas Helsingin yöelämä. Ihanaa kevättä kaikille, toivotaan lämpimien kelien jatkumista!

- Laura

ps. videokamera on kuollut. Hiljainen hetki sille. Tiedossa vain selfieitä. Ja kuvia Orvokista jos se oppisi olemaan paikoillaan.